Skip to main content
Gamereactor Uutiset Tactical Intervention
Uutiset

Tactical Intervention tulee avoimeen betaan

Counter-Striken perillistä on kehitelty jo kuusi vuotta.
Mika Sorvari 1 maaliskuun 2013

Tactical Intervention tulee avoimeen betaan maaliskuun 14. päivä. Kyseessä on Counter-Striken luojan Mihn "Gooseman" Len eräänlainen seuraaja menestyspelilleen, ja siitä löytyy CS:n vanhoille faneille tuttuja ominaisuuksia, kuten Hostage ja VIP Escort -pelimuodot.

Le kertoo kuinka hän vieraantui aikanaan Valvesta, johtuen omasta epävarmuudestaan sekä Valven kovista vaatimuksista. Hän kuitenkin lähti yhtiöstä hyvissä merkeissä eikä ole katkera.

Counter-Striken kehitystä tai myöhempiä vaiheita Le ei ole sittemmin seurannut. Sen sijaan hän on keskittynyt Tactical Interventionin hiomiseen, jota onkin nyt kestänyt jo kuusi vuotta. Hiljaa hyvää tulee on selvästi keskeinen ohjenuora Goosemanille.

Beta kestää aina maaliskuun 28. päivään saakka.

Koko profiili 9 376 julkaistua artikkelia
Miksi luottaa Gamereactoriin
23 Julkaisua Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998 Julkaissut vuodesta Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100% Omakohtaista Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10 Verkoston arvosana Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.