Towerborne (Early Access) luottaa ennen kaikkea moninpeliin

Kehittäjä Stoic koostuu entisistä BioWaren kehittäjistä, ja nimeä on saatu pääasiassa The Banner Sagalla viimeiset kymmenen vuotta. Sarja on ollut heidän painopisteensä, eivätkä he ole oikein muuta kehittäneet sinä aikana. Mutta nyt on tehty paluu Towerbornella. Pelillä, joka on studiolleen uusi suunta. En ole koskaan pelannut itse The Banner Sagaa, mutta se on aina houkutellut. Pelin suunnittelussa ja ulkoisessa tyylissä on jotain, joka vaikuttaa niin tarkoitukselliselta kuin hurmaavalta. Onkin jännittävää nähdä, mitä Stoic on onnistunut saavuttamaan uusimmalla projektillaan.

Towerbornen tarinassa maailma on loppunut. Ihmiskunta on selviytynyt kerääntymällä suureen torniin, joka on se viimeinen tukikohta monia pahiksia ja hirviöitä vastaan, jotka uhkaavat ympäristöä. Pelaajat ottavat yhden niin sanotun Acen roolin. He ovat sankareita, jotka vastaavat tornin puolustuksesta ja sen asukkaista. Sisällä itse tornissa on useita NPC-hahmoja, joiden kanssa voi keskustella ja saada näin uusia tehtäviä ja päivityksiä omalle hahmolleen. Valitettavasti tarina ei ole kovinkaan isossa osassa pelin alussa. Iso osa ajasta vietetään erilaisiin pelimekaniikkoihin tutustumiseen, ja tämä valinta tekee pelin alusta tylsän. Tarina menettää tempoaan, koska se iso kuvio ei selviä heti alussa. Tarinan konfliktin pitäisi olla pelaajaa ajava tekijä, mutta nyt se konflikti pysyttelee taka-alalla pelaajan tehdessä kaikenlaista pikkuaskaretta.

Kaipaankin vahvempaa tarinallista otetta pelin alussa. NPC-hahmot ovat kiinnostavia, mutta heidän kesken ei tunnu olevan kokoavaa juonta. Esimerkiksi olisi ollut hienoa, jos konflikti tornin selviytymisestä ja pahiksien jatkuvista hyökkäyksistä olisi ollut enemmän keskiössä. Tämä olisi tuonut mukaan kiireen tuntua ja tarvetta pelaajan toimille, joka olisi voinut tehdä pelikokemuksen kiinnostavammaksi heti alussa.

Toinen puuttuva osa-alue on ääninäyttely. Olkoonkin, että henkilöhahmot ovat värikkäitä ja yksityiskohtiin keskittymällä suunniteltuja, he muuttuvat jäykiksi ja mielenkiinnottomiksi puhuessaan vain tekstilaatikoilla. Ratkaisu on vanhentunut varsinkin modernille pelille. Stoic on saanut tämän anteeksi The Banner Sagassa aiemmin, mutta sellaisessa pelissä kuin Towerborne ääninäyttely olisi ollut iso juttu, ja tehnyt henkilöhahmoista eloisampia. Tämä on sääli, sillä ainesta olisi ollut.

Towerbornen pelattavuus on yhdistelmä monia erilaisia lajityyppejä. Tutkittava maailma on jaettu pieniin kuusikulmaisiin alueisiin, ja jokainen tarjoaa tehtävän. Kun aloittaa tehtävän, peli vaihtuu sivuttain rullaavaksi näkökulmaksi, ja pelaaminen on klassista läiskettä ja mäiskettä. Pelaaja ohjaa hahmoaan taistoissa ja mäiskii pahiksia eri alueilla. Tehtävät ovat tyypillisesti varsin lyhyitä, yleensä noin viisiminuuttisia, mutta niitä on paljon. Valitettavasti tehtävät tuntuvat yksitoikkoisilta, ja monet toistavat itseään niin rakenteen kuin suunnittelun puolesta. On monia kertoja, kun pelaaja juoksee saman maiseman läpi tapellen samoja pahiksia vastaan, mikä saattaa tehdä pelaamisen tylsäksi pidemmän päälle.

Onneksi Towerborne on suunniteltu moninpeliksi, ja siellä peli loistaakin. Nyt voi pelata enimmillään neljä pelaajaa yhdessä, mikä tekee taistoista hauskempia ja toiminnallisempia. Mahdollisuus koordinoida hyökkäyksiä ja tehdä yhteistyötä kavereiden kanssa tuo uudenlaisen ulottuvuuden peliin, joka harmillisesti puuttuu yksin pelatessa. Aluksi minulla oli vaikeaa löytää peliseuraa, mutta kun sellaista löysi, oli pelaaminen selvästi parempaa. Sosiaalinen osuus tuo mukaan sellaisen lisämausteen, jota toivoisin myös pelin tarinalta ja henkilöhahmojen kehittymiseltä. Jos siis haluaa pelata Towerbornea, kannattaa se ehdottomasti tehdä kavereiden kanssa.

Kuitenkin yksinpelinä Towerborne ei ole kummoinen. Nopeasti pelaaminen muuttuu samojen asioiden toistamiseksi, ja yksin pelatessa on vaikea pysytellä kiinnostuneena tekemästään. Useat kentät ovat vain yksinkertaisia mäiski ja läiski -osioita, joskin mukana on myös tehtäviä, joissa on suojeltava pakolaisia tai ratkottava pieniä pulmia. Valitettavasti nämä vaihtelut ovat harvassa, ja Stoic olisi voinut tehdä enemmän yksitoikkoisuuden välttämiseksi.

Henkilöhahmojen kehityksen suhteen tarjolla on neljä erilaista hahmoluokkaa. Jokaisella hahmoluokalla on oma vahvuutensa, heikkoutensa ja varustevaihtoehtonsa. Peli pakottaa kokeilemaan kaikkia hahmoluokkia pelin aluksi, mikä tuntuu pakotetulta. Olisin suosinut mahdollisuutta testata hahmoluokkia luontevammin osana peliä eikä niin, että siihen vain pakotetaan.

Towerbornessa on kuitenkin oma vetovoimansa varsinkin grafiikassa, jossa on omanlaisensa tyylitelty ulkoasu, ja musiikki on sekin varsin tarttuvaa. Kuitenkin peli on edelleen Early Access -vaiheessa, ja vastaani tuli lukuisia teknisiä ongelmia mukaan lukien harmillisia kaatumisia. Stoicilla on vielä työtä edessään hioen peliään vuonna 2025 häämöttävää julkaisua varten.

Kaikkiaan Towerbornessa on ainesta, mutta silti se ei tunnu viimeistellyltä. Peli näyttää kyntensä moninpelissä, mutta yksinpelinä se on tylsä ja yksitoikkoinen. Jos Stoic onnistuu rakentamaan pohjan ja lisäämään enemmän vaihtelua, voi lopputuloksena olla erittäin hauska peli. Siihen asti aion kuitenkin pelata vain kavereiden kanssa.