Skip to main content
Gamereactor Uutiset
Uutiset

Venom ei välttämättä olekaan lapsilta kielletty

Venom-elokuvan tekemisen lähtiessä liikkeelle ohjaaja Ruben Fleischerin eräs lupaus oli, että tavoitteena on ikäraja R eli meikäläisittäin K18. Nyt näyttää siltä, ettei moista ikärajaa välttämättä saadakaan. Varietyn raportin mukaan on epätodennäköistä, että Venom saisi…
Markus Hirsilä 13 elokuun 2018

Venom-elokuvan tekemisen lähtiessä liikkeelle ohjaaja Ruben Fleischerin eräs lupaus oli, että tavoitteena on ikäraja R eli meikäläisittäin K18. Nyt näyttää siltä, ettei moista ikärajaa välttämättä saadakaan.

Varietyn raportin mukaan on epätodennäköistä, että Venom saisi R-luokituksen. Sonyn pamput ilmeisesti vaativat elokuvan olevan väkivaltainen, mutta oikealla PG-13 -tavalla (eli meikäläisittäin K16). Tämä siksi, että elokuvan maailma säilyttää riittävän perheystävällisyyden.

Venom nähdään Suomen elokuvateattereissa 4. lokakuuta.

Koko profiili 51 732 julkaistua artikkelia
Miksi luottaa Gamereactoriin
23 Julkaisua Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998 Julkaissut vuodesta Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100% Omakohtaista Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10 Verkoston arvosana Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.