Skip to main content
Gamereactor Uutiset
Uutiset

Viola Davis esittää pelottavaa soturia The Woman King -elokuvassa

The Woman King saapuu elokuvateattereihin tulevana syyskuuna.
Toni Turunen 8 heinäkuun 2022

Sony Pictures on julkaissut ensimmäisen trailerin toimintaelokuvasta The Woman King, jossa Viola Davis esittää Naniscaa - soturia, joka puolusti Afrikkaa Euroopan siirtomaavoimia vastaan.

1700- ja 1800-luvuille sijoittuva elokuva kertoo tarinan Dahomeyn kuningaskunnasta - joka tunnettiin tuolloin yhtenä voimakkaimmista Afrikan valtioista - ja sen tapahtumista.

Ohjaaja Gina Prince-Bythewoodin ohjaamassa elokuvassa esiintyvät myös John Boyega ja Lashana Lynch, jotka auttavat Davisin Naniscaa hänen pyrkimyksissään vastustaa tunkeutuvia eurooppalaisia.

Katso The Woman Kingin traileri alta ja käy katsomassa se elokuvateattereissa 16. syyskuuta tänä vuonna.

Koko profiili 1 604 julkaistua artikkelia
Miksi luottaa Gamereactoriin
23 Julkaisua Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998 Julkaissut vuodesta Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100% Omakohtaista Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10 Verkoston arvosana Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.