Visions of Mana on tutusti niin hyvää kuin pahaakin

Seiken Densetsu -pelisarja, eli länsimaisittain Mana, eli kulta-aikaansa 1990-luvulla. Etenkin pelisarjan toinen ja kolmas osa ovat 16-bittisten aikojen isoja klassikoita. Näiden aikojen jälkeen Square Enix on kompuroinut pelisarjan kanssa enemmän. Mana-pelejä on julkaistu ja remasteroitu runsaasti uusiksi eri alustoille, minkä lisäksi Mana-nimellä on julkaistu muun muassa kummallisia korttipelejä. Visions of Mana on viides oikea Seiken Densetsu ja sen avulla Square Enix pyrkii palauttamaan sarjan takaisin ryhtiinsä.

Visions kertoo jälleen tarinaa Mana-puusta, joka tällä kertaa vaatii uhrilahjoja pitääkseen maailman kylät turvattuna. Nämä uhrilahjat ovat kylien nuoria asukkaita, joista eräät suorastaan puhkuvat intoa päästäkseen puun ahmaisemaksi. Uhrilahja tarvitsee myös urhean saattajan, jonka seurassa seikkailu kohti puuta voi lyhyehkön aloitusosion jälkeen alkaa.

Pelillisesti Visions of Mana on sarjaa aiemmin pelanneille tuttu tapaus. Taistelut ovat reaaliaikaisia ja niihin törmätään maailmankartalla, mutta tappelut voi halutessaan myös väistää. Tosiaikainen miekoilla huitominen ja taikojen viskominen on nopeatempoista nappien hakkaamista, eikä taktiikalla ole niinkään suurta merkitystä kuin nopeatempoisella hahmojen vaihtelulla ja oikea-aikaisilla parannuksilla ja erikoiskyvyillä.

Square Enix mainosti peliä vapaasti tutkittavalla maailmalla, mikä käytännössä osoittautui, noh, termin suhteellisen kevyeksi käyttämiseksi. Todellisuudessa maailma on pieniin paloihin jaettu suoraviivainen putki, jossa toki voi palata aiemmille alueille takaisin ja lähteä toisinaan myös pääpolulta sivuraiteille. Pitkälle sivustaan ei kuitenkaan voi pötkiä, sillä näkyviä ja näkymättömiä seiniä piisaa kyllästymiseen asti ja liian usein seikkailua vaivaa todella klaustrofobinen tunnelma.

Tästä huolimatta Visions etenee ihan kivasti eteenpäin, mitä siis itse peliin tulee. Tappelu on yksinkertaisuudestaan huolimatta viihdyttävää, eikä esimerkiksi ohjauksessa ole minkäänlaista moitteen sijaa. Grafiikat ajavat asiansa ja musiikkiraitakin toimii taustalla ihan kivasti.

JRPG-peleissä kuitenkin tärkeänä etenemisen motivaattorina on poikkeuksetta tarina. Mana-pelisarjassa tarina on eittämättä ollut aina hieman sivuroolissa, eikä kerronnassa ole koskaan päästy esimerkiksi Final Fantasy -sarjan korkeuksiin, mutta Visions of Mana onnistuu alittamaan aiemmatkin rimat. Hahmot ovat joko kirkassilmäisiä maailmanpelastajia tai ärsyttäviä kitisijöitä. Dialogia on todella paljon ja ensimmäisen tunnin jälkeen sitä alkaa ohittamaan jo hermojaan säästääkseen - hahmot kun ovat vieläpä ääninäyteltyjä. Itse tarina sen sijaan ei turhia epiikoita edes tavoittele, vaan tyytyy fantasiakliseisiin ja suoraviivaiseen humppaan.

Rasittavan tarinan ohella pelin tekninen toteutus on mitä sattuu. Testissä ollut Playstation 4 -versio nyki ja takkuili tasaisin väliajoin, minkä lisäksi pelin latausajat olivat aivan järkyttävät. Koska peli on jaettu erikseen ladattaviin viipaleisiin, latausruutua sai testisession aikana tuijottaa minuuttitolkulla. Sinänsä peli pysyi kyllä juuri ja juuri pelattavana, mutta ulkoasun perusteella pelimoottorin ei pitäisi millään takuta vanhemmalla raudalla näin paljoa.

Paljoa muuta tästä ei lopulta käteen jäänyt. Visions of Mana on ihan pelattava kevyt JRPG-seikkailu, joka ei harmillisesti innosta suuriin riemunkiljahduksiin. Suoraviivainen pauke alkaa väkisinkin puuduttaa etenemisen myötä, eikä kokonaisuus tarjoa oikeastaan mitään sellaista, mitä ei muualla olisi tehty paremmin. Sääli ettei pelisarja pääse vieläkään menneisyyden loistoonsa.