Wanderstop keikkuu mielenterveyden väliasemalla

Kiireen painaessa päälle joskus on parasta pysähtyä hengähtämään ja juoda kuppi teetä. Kaikilla meillä ei ole aivan samanlaista onnea kuin päähenkilö Altalla, jonka universumi nappaa lepuuttamaan hermoja maagisen metsän keskellä sijaitsevaan teehuoneeseen.

Wanderstopin takana on Davey Wreden, joka tunnetaan indieklassikoista The Stanley Parable ja The Beginner's Guide. Kehitystä varten perustettu studio Ivy Road on saanut julkaisijakseen Annapurna Interactiven, jonka bisnesvainu loistavien indiepelien haalimiseen on osunut jälleen maaliin.

Soturi Alta on omistanut koko elämänsä taistelutaidossa kehittymiselle. Kun useampi tappio lannistaa hänet, on aika lähteä etsimään uusia eväitä taistelumestari Wintersiltä.

Matka osoittautuu kuitenkin odotettua raskaammaksi, sillä pinnistelystä ja ponnistelusta huolimatta metsäpolkua edetessä miekka alkaa tuntua entistä painavammalta, kunnes lopulta Alta tuupertuu metsään.

Herätys on odotettua pehmeämpi, sillä lempeäsydäminen buddha-hahmo Boro herättää Altan mystisen teehuoneen luota. Boron pehmeän kaiken hyväksyvä persoona luo vahvan vastapainon itseään ruoskivalle soturittarelle. Miekkakin on kiikutettu pihanurmelle, mutta sen ääretön paino sitoo Altan paikoilleen, sillä kuka hylkäisi luottoasettaan?

Metsä ja teehuone ovat ilmeisen maagisia, sillä aika käyttäytyy siellä vaihtelevasti, puutarhaan ilmestyy itsestään teepuskia ja maailma noudattaa muutoinkin omaa logiikkaansa. Boron vastaus selityksiä vaativalle Altalle on aina sama: "näin tämä nyt vain näyttää toimivan, älä ota siitä niin paljon stressiä."

Vaikka soturius ei koskaan varsinaisesti kaikkoa, on taistelijamme ymmärrettävä pian, että joskus paras tapa kehittyä on pysähtyä keittämään teetä ja toipua. Sitä paitsi teehuone osoittautuu kosmiseksi kohtaamispaikaksi, jonne saapuu runsaasti erikoisia hahmoja tuomaan terapeuttista reflektiopintaa. Uusi ura kahvila-apulaisena saa siis käynnistyä.

Erilaisten kuumien juomien keittelyn pelillistäminen ei ole mitenkään ainutkertainen idea, vaan esimerkiksi Coffee Talk jatko-osineen on hengeltään samanlainen hygge-peli (cozy game), jossa tahti on rauhaisa ja juomien keittelyn ohella jutustellaan asiakkaiden kanssa.

Teehuone on hieman yksinkertaista Coffee Talkien kahvilan tiskiä monimutkaisempi paikka, sillä zenimäisesti teen keittäminen alkaa yrttien istuttamisella ja raaka-aineiden valmistamisella.

Onnistuneen keitoksen synnyttäminen on monivaiheinen projekti. Joskus asiakkaat osaavat kertoa tarpeensa eksplisiittisesti, mutta välillä pelaajan on tutkittava yrttiopasta löytääkseen sopivia mausteita. Loppua kohti reseptit menevät yhä monimutkaisemmiksi ja erikoisemmiksi - mausteeksi voi päätyä vaikkapa kirjoja tai kokonaisia kasveja.

Yrttien istuttaminen on yksinkertainen minipeli, jossa tietyssä muodostelmassa istutetut värilliset kukat yhdistyvät suuremmiksi hybrideiksi. Kastelemalla ne tuottavat siemeniä lisäistutuksia varten ja hedelmiä, joita keitokset tarvitsevat.

Päämausteena toimii teehuoneen ympäristöön itsestään ilmestyvät kahvi- ja teekasvit, joiden antimia pelaajan on keräiltävä mukaansa. Pientä lisävaivaa tuottaa se, että kaikki istutukset nollaantuvat päivien eli tarinan lukujen välissä, joten puutarhansa istutusmuodostelmiin ei kannata rakastua liikaa. Myös tarjolla olevat kasvit vaihtelevat päivien välillä.

Muutakin pientä puuhasteltavaa riittää. Kupit on tiskattava ja puutarhaa voi pitää kunnossa lakaisemalla lehtiä sekä napsimalla ohdakkeita pois tieltä. Näistä jälkimmäiset ovat vapaaehtoisia puuhia, mutta lehtikasoista voi löytyä pieniä aarteita - joilla ei ole juuri pelillistä merkitystä.

Juomien valmistuslaite on melkoinen helvetinkone, joka massiivisuudessaan saa piintyneimmänkin Kallion teehipsterin kalpenemaan kateudesta. Koko huoneen täyttävä teollisuusluokan laite sisältää useita sammioita ja välivaiheita.

Vaikka vekottimen käyttäminen vaatii tikkailla kiipeilyä, on sen toimintaperiaatteet lopulta melko simppeleitä. Vesi on kuumennettava sopivaan lämpötilaan, mausteet lisätään hautumaan ja lopuksi litku ohjataan kuppiin, mielellään niin, ettei liikaa ylivuotoa tapahdu.

Kirjoitettu on: ei ihminen elä ainoastaan leivästä ja kahvista. Vaikka lempeätahtinen keittely - ja epäonnistuneiden juomien uudelleenkeittely - vie ison osan peliajasta, on toiminnan varsinainen sydän erikoisten asiakkaiden ja Boron kanssa jutustelu.

Mistään kiihkeätahtisesta kokkailupelistä ei ole myöskään kyse, vaan asiakkaat odottelevat juomiaan harvinaisen kärsivällisesti, vaikka pelaaja päättäisikin ryhtyä tilauksen vastaanoton jälkeen puutarhan täyssiivoukseen.

Teehuoneelle päätyy melkoinen sankarjoukko. Käsikirjoitus ja hahmokavalkadi on kerta kaikkiaan erinomainen. Metsästä kömpivät esiin muun muassa wannabe-ritari, yltiökilpailuhenkinen kauppias sekä lukuisia pukumiehiä, jotka etsivät hallituksen kokoushuonetta. Nämä donquijotet yhdistelevät sopivassa suhteessa tragediaa ja komediaa.

Wanderstop on nimenomaisesti tunnelmapeli, jossa kävelyvauhtikin on tarkoituksella maltillinen. Olen ehkä hitusen huono pelaaja tällaisille peleille, sillä pelirytmi mahdollistaa myös hitusen kokkauskilpailumaista suorittamisoptimointia: kerää teenlehtiä, niiden kuivuessa istuta kasveja, asiakkaita odotellessa lakaise pihaa... Onneksi Boro vastaa aina lisänakkien perään kysellessä samoin: "Ei tarvitse tehdä mitään, jos et halua."

Vaikka juonen edistäminen vaatii tiettyjen keitoksien ja jutustelujen läpikäyntiä, on muutakin sivunakkia tarjolla. Rauhallisemmalle suorittajalle tarjolla on esimerkiksi paikalle eksyneiden postipakettien palauttelua. Päähenkilö voi myös istua juomaan omia keitoksiaan, jolloin hänelle avautuu uniikkeja muistoja. Tätä ominaisuutta ei varsinaisesti kerrota missään, vaan löysin sen vahingossa.

Harmillisesti tarinaa ei ole välianimaatioita lukuun ottamatta ääninäytelty. Tämä ei ole massiivinen ongelma, ja harvassa kymmentuntisessa indiepelissä nauhoitusta löytyy muutenkaan. Onneksi musiikki ja muu aistillisuus saa uppoamaan maailmaan niin syvälle, että miltei haistan juomat sieraimissani.

Indiekonkarit selkeästi tietävät mitä tekevät, sillä vaikka kyseessä ei ole eksplisiittisesti taidepeli, on Wanderstopia helppoa kutsua taiteeksi. Zenimäinen tunnelma on upea, eikä lopputuloksessa ole valittamista. Tuote suositellaan nautittavaksi omavalintaisen kuuman juoman kera.