We Happy Few

Kansainvälisen arvion voi lukea täältä.

We Happy Few on pitkän hautumisaikansa takia herättänyt innostusta, hypeä ja paheksuntaakin. Peli ehti saada Australiassa jopa kertaalleen myyntikiellon räävittömän päihdepuolensa takia. Mielenkiinto lopullista tuotetta kohtaan on kasvanut tasaisesti odotusten kanssa, mutta valitettavasti We Happy Few ei tällaisenaan saavuta täyttä potentiaaliaan.

Pelin suurimmat haasteet ja kompastuskivet ovat ehdottomasti tekniikan puolella, sillä pahimmillaan We Happy Few'n maailma jytisee ja paukkuu liitoksistaan. Pätkivä ruudunpäivitys tekee esimerkiksi Garden Districtin varsin vaatimattomissa metsämaisemissa liikkumisesta ärsyttävän nykivää, ja latausajat ovat määriltään ja pituuksiltaan anteeksiantamattomia - vapaa maastossa liikkuminen saattaa katketa aivan yllättäen latauspalkin tuijotteluun. Pelin karttaruutukin tuntuu elävän täysin omaa elämäänsä, sillä ruudunpäivitysongelmat vaivaavat myös karttaa panoroidessa, ja jo suoritettujen tehtävien kuvakkeet eivät suostu ärsyttävästi poistumaan kartalta hommien hoitamisen jälkeen.

Ulkomaailma ei ole muutenkaan erityisen näyttävän, saati graafisesti haastavan oloinen kokonaisuus: tylsät maisemat ja taivaalla roikkuvat pökkelömäiset ilmalaivat eivät juuri tee säväystä, vaan todellisten kenttäsuunnitteluherkkujen äärelle päästään vasta sisätiloissa ja kaupunkiympäristöissä. Isoissa asutuskeskuksissakin riittää toki teknisiä ongelmia, sillä rakennuksista saattaa puuttua kokonaan kattojen ja seinien kaltaisia osia. Oletettavasti tulevat päivitykset parantavat tilannetta, mutta tällä hetkellä We Happy Few on teknisellä mittapuulla melkoinen raakile. Bengt Lemne mainitseekin taisteluiden ja hiiviskelemisen olevan hieman kömpelöä, mutta toisaalta lähitaisteleminen on mainioine räsynukkemekaniikkoineen suorastaan hulvatonta, kun NPC-parat poukkoilevat pitkin seiniä Arthurin lapionlyöntien voimasta - esimerkiksi taikasieniä popsineen hahmon silmin kuvattu toiminta saa lisäkomiikkaa näyttävistä aistiharhoista, joiden aikana pelimaailma värjäytyy komeasti sateenkaaren väreihin.

Avoin pelimaailma tuntuu vähän väkinäiseltä suunnitteluratkaisulta, joka pistää pelin tekniikan aivan liian koville. Tulin useamman kerran miettineeksi, että We Happy Few olisi kenties hyötynyt lineaarisemmasta kenttäsuunnittelusta trendikkään avoimuuden suosimisen sijaan. Putkimaisuus olisi tehnyt nyt käsiin helposti leviävästä kokemuksesta paljon tiiviimmän ja intensiivisemmän, sillä esimerkiksi tarina ei ota avointa pelimaailmaa huomioon millään tavalla: juonen kannalta oleelliset kohtaukset tapahtuvat aina suljetuissa ja putkimaisissa pytingeissä.

Avoin pelimaailma toki mahdollistaa hauskoihin sivutehtävien keskelle harhailemisen, ja näissä väliepisodeissa päästään sekoilemaan huolella We Happy Few'n omituisen maailman hengessä. Huumepäissään juoksuennätyksiä tehtailevan miesparan kolkkaaminen ja kumiankasta keittoa valmistavan seurueen avustaminen edustavat ehdottomasti pelin omituisia ja onnistuneimpia sivupolkuja.

We Happy Few ei ole tekniseltä toteutukseltaan todellakaan täysosuma, mutta erittäin mielenkiintoinen tarina pelastaa tilanteen kerran toisensa jälkeen. What Remains of Edith Finchistä tuttu sadunomainen kauneus ja Bioshock Infiniten värikäs ja verinen dystopiakuvaus yhdistyvät Compulsion Gamesin hyppysissä todella häiriintyneeksi kokonaisuudeksi, jota avataan tyydyttävästi ja monitasoisesti erilaisten hahmojen kautta.

Tällä hetkellä pelattavissa olevista tuttavuuksista samaistuin ehdottomasti eniten ajatuspoliisina työskennelleeseen ja systeemistä pudonneeseen Arthuriin. Miesparan omituinen veljessuhde Percy-veikkaan avautuu ja syvenee takaumien myötä, ja kadonneisiin lapsiin liittyvä juonikuvio toimii loistavana punaisena lankana Arthurin omassa selviytymistarinassa.

Ihailin myös sitä, miten We Happy Few ei missään vaiheessa kasva väkinäiseksi maailmanpelastustarinaksi, vaan pelaajan on edettävä nyrjähtäneessä maailmassa ympäristön ehdoilla ja yritettävä pelastaa oma nahkansa. Näin kertomuksen on mahdollista keskittyä kuvaamaan menneisyytensä unohtaneen valvontayhteiskunnan sairaimpia piirteitä, joihin sankariparat törmäilevät säännöllisin väliajoin. Nämä hetket palkitsevat ja rohkaisevat pelaajaa jatkamaan eteenpäin tasoltaan muuten niin ailahtelevassa seikkailussa.