Cobra Kai (Netflix), 6. kausi, osa 3 viihdyttää loppuun saakka

Cobra Kai on minusta se kiinnostavin televisiosarja tällä hetkellä. Sarja on onnistunut tuomaan Karate Kid -sarjan takaisin parrasvaloihin tavoilla, joita kovinkaan moni ei olisi osannut odottaa, ja teki niin kertomalla tarinan, joka oli sekä vetoava että samaistuttava ruohonjuuritason seikkailu, joka on sittemmin kasvanut naurettavaksi maailmanlaajuiseksi juoneksi, joka tuntuu melkein saippuaoopperalta. Uskon vahvasti, että Cobra Kai alkoi laatusarjana, mutta on vuosien kuluessa menettänyt mahtavuutensa ja vetovoimansa ainakin osittain, kun ollaan menty koko ajan enemmän sinne typerän puolelle. Ja vaikka uskon näin, en voi olla katsomatta. Puuhamiehet Josh Heald, Jon Hurwitz ja Hayden Schlossberg osuivat idealla naulan kantaan, mutta kysymys kuuluu, ovatko he onnistuneet päättämään Cobra Kain hyvin, vai onko jatkettu samaa tuttua rataa alaspäin.

Kuudes kausi on ollut turhauttavasti kolmeen osaan jaettuna, ja on ollut parhaimmillaankin epätasainen, ja minusta se toinen osa alkoi olla vajaa niilläkin osa-alueilla, joissa Cobra Kai on loistanut. Toki mukana oli paljon toimintaa hyvällä koreografialla, mutta samaan aikaan lapsellisia kuvioita siinä määrin, että moinen muuttui jo uuvuttavaksi, ja pahikset todellakin menettivät vetovoimansa oltuaan niinä samoina piikkeinä Daniel LaRusson ja Johnny Lawrencen lihassa viimeisen seitsemän vuoden ajan. Pienen pienet hassut argumentit ja sivukommentit aiemmilta kausilta ovat poissa, ja tilalla ovat murhat, melkoinen korruptio ja sankareita lukittuna maanalaisiin koiranhäkkeihin. Kaikki muuttui hulluudeksi, mikä vei huomiota pois kamppailukohtauksilta, joista niin kovasti pidetään, ja missä moneen kertaan olin sanaton siitä suunnasta, mihin tarinaa vietiin.

Onneksi voin sanoa heti, että osa on paljon paremmin kuosissa ja tarinaltaan maanläheisempi. Mukana on hetkiä, jotka ovat edelleen huvittavia ja hassuja, ja joitakin huonoja ja typeriä kohtia on myös, mutta suurin osa tarinasta koskee karatea ja jengiä valmistautumassa Sekai Takai -turnaukseen, joka polkaistaan käyntiin uudelleen, ja se pidetään Valleyssa - kuten kaikki muukin tuntuu pidettävän nykyään... Kyseessä on aiempaa enemmän tunteisiin vetoava tarina, joka sitoo langanpäät yhteen aiemmista tarinoista kivaksi kimpuksi, mutta sillä on myös selvä painopiste, ja se on aikuisissa. William Zabkan Johnny ja Ralph Macchion Daniel ovat keskiössä ja ajavat tarinaa eteenpäin, ja näin se nuorempi polvi on usein sivuosassa huolimatta siitä, ollaanko turnausmatolla vai ei.

Tämä painopiste mahdollistaa Zabkan ja Macchion loistaa, mutta hintana on, että alkaa unohtaa, että sellaiset hahmot kuin Xolo Maridueñan Miguel, Mary Mouserin Samantha, Tanner Buchananin Robbie ja Peyton Listin Tory olivat joskus Cobra Kain keskiössä. Enkä ole vielä edes maininnut niitä tukijoukkoja, jotka on todellakin unohdettu viimeisissä jaksoissa. Olen maininnut aiemmassa arviossani, että osa henkilöhahmoista tuntui päälle liimatuilta tällä kerralla, ja osa 3 vain vahvistaa tätä vaikutelmaa. Olen myös sitä mieltä, että painopiste ja parrasvalot aikuisissa hahmoissa heijastavat sitä, etteivät he itse ole niitä vahvimpia suoriutujia. Tunteisiin vetoaminen on joillakin näyttelijöillä parhaimmillaankin rajoittunutta, ja menisin jopa niin pitkälle sanoessani, että Zabka on se paras kaikista, joten se sanoo paljon suorituksista näin sarjan lopussa.

Epätasaisten näyttelijäsuoritusten ohella juoni tuntuu kovin erilaiselta verrattuna siihen, mistä Cobra Kai alkoi - juoni on väärällään sitä tyypillistä hulvatonta dialogia - tavalla, jonka tämä viimeinen osa tekee niin häpeämättä faneille kumartaen, ettei sekään oikein maaliinsa osunut. Cobra Kai ei koskaan häpeillyt siinä, mitä se on, mutta kun Pat Moritan Mr. Miaygi taistelee kera Macchion isoa joukkoa hyökkääjiä vastaan, joilla on Karate Kidista tutut luurankoasut, tuntuu moinen vain epätavalliselta ja suorastaan väärältä. Miyagin muisto on aina ollut mukana sarjassa, mutta sitä ei ole koskaan tällä tavalla esitetty, ja on selvää, miksi niin on ollut.

Mutta sitten homma muuttuu suorastaan kummalliseksi. Vaikkakin tämä vimeinen Cobra Kain kausi on ollut se heikoin tähän asti, on se myös, kuten jokainen kausi sitä ennen, edelleen niin vaivattomasti viihdyttävää televisiota, ettei sitä vain voi olla katsomatta. Joka kerta kun jotain naurettavaa tapahtuu, ja sarja koettaa saada katsojan lopettamaan sen katsomisen, koetaan juonenkäänne, joka vetää katsojan taas takaisin. Tietenkin VR-koulutusjakso tuntuu enemmänkin Paluu tulevaisuuteen -elokuvaan sopivalta, ja jahdin räjähdys tuntuu kuin se kuuluisi ennemmin Baywatchiin, ja nämä ovat ne kauden rimanalitukset, mutta kun kaikki on taas kohdallaan, kun valo himmenee ja kamera osoittaa karatematoille, on Cobra Kai, kuten on aina ollut, kuin hohtava timantti.

Lopetus ei ole täydellinen, eikä se ole muutenkaan ilman ongelmia, vaan niitä on lukuisia, ja silti tämä viimeinen Cobra Kai -jaksojen kattaus on suurimmaksi osaksi viihdyttävää, ja ottaen huomioon sarjan perinnön, ei sitä muuta voi vaatiakaan.