DCEU: Pahimmasta parhaaseen

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Sähköposti *

Nimi *

James Gunn on käynnistänyt DC Comicsin hahmojen uuden elokuvauniversumin Creature Commandosin, Teräsmiehen ja Peacemakerin Season 2:n myötä, ja on aika unohtaa, mitä kerran oli. Mutta ennen kuin teemme niin, katsotaanpa taaksepäin ja muistellaan niitä turhia ja ihania hetkiä, joita DCEU antoi meille viimeisen kymmenen vuoden aikana.

(17) Shazam! Jumalten raivo

Valitettavasti tämä oli minulle DCEU:n heikoin elokuva. Siitä puuttuu ensimmäisen Shazamin viehätysvoima, ja sen sijaan se juuttuu liialliseen CGI:hen ja melko latteaan juoneen. Hauskoja hetkiä löytyy, mutta kokonaisuus on helppo unohtaa.

(16) Musta Adam

Sääli, sillä Dwayne Johnson yritti todella rakentaa tästä jotain suurta, mutta lopputulos oli lähinnä raskas toimintaelokuva ilman sielua. Jotain, minkä olisi voinut arvata, kun The Rockin piti kantaa elokuvaa itse ja antaa jälleen yksi surkea näyttelijäsuoritus. Justice Societyn hahmot ovat sinänsä mielenkiintoisia, mutta he eivät saa ansaitsemaansa paikkaa. Kaikki tuntuu hieman liian geneeriseltä ja väkinäiseltä.

(15) Aquaman and the Lost Kingdom

Jatko-osa, joka ei koskaan löydä omaa identiteettiään. Se yrittää rakentaa ensimmäisen elokuvan hullun energian varaan, mutta ei onnistu saamaan samaa viehätystä. Tehosteet ovat vaikuttavia, mutta tarina on ohut, enkä koskaan tuntenut samanlaista sitoutumista kuin edellisessä, vaan pikemminkin tuli tunne, että kukaan näyttelijöistä ei ymmärtänyt, mitä oli tekemässä. Vielä tänäkin päivänä ihmettelen, kuinka suuri vaikutus Amber Heardin oikeudenkäynnillä todella oli elokuvaan.

(14) Suicide Squad (2016)

Klassinen esimerkki elokuvasta, jossa on potentiaalia, mutta jonka tuotannon kaaos pilaa. Mukana on hyviä ideoita ja hauskoja hahmoja, mutta sävy on epätasainen ja juoni varsin epäkiinnostava. Se tuntuu enemmän pitkältä musiikkivideolta kuin yhtenäiseltä elokuvalta, jossa Jokerin rooli tuntuu oudosti hukkaan heitetyltä ja jossa Harley Quinniä lukuun ottamatta yksikään hahmo ei ollut oikeastaan mieleenpainuva.

(13) Birds of Prey

Pidän Harley Quinnistä ja Margot Robbie on upea kuten aina, mutta elokuva kokonaisuutena tuntuu hieman hajanaiselta. Se on hauska ja värikäs, mutta siitä puuttuu painoarvo tai yhtenäisyys, joka olisi tehnyt siitä mieleenpainuvamman. Välähdyksiä loistavuudesta löytyy, etenkin taistelukohtauksissa, mutta kokonaisuus on hieman epätasainen.

(12) Justice League

Justice Leaguen elokuvaversio tuntuu enemmänkin kahden eri näkemyksen sekoitukselta, ja se on sen suurin ongelma. Sävy vaihtelee humoristisen kevytmielisyyden ja snydermaisen synkkyyden välillä, eikä se koskaan löydä omaa identiteettiään. Jotkut kohtaukset ovat ihan hyviä, mutta kaiken kaikkiaan se tuntuu enemmänkin muistutukselta siitä, mitä meiltä jäi näkemättä.

(11) Batman v Superman: Dawn of Justice

Elokuva, jolla on kunnianhimoisemmat tavoitteet kuin melkein millään muulla sarjan elokuvalla, mutta joka kompastuu matkan varrella. Pidän todella paljon siitä, miten Batman esitellään, ja jotkut kohtaukset (kuten Batmanin unijaksot) ovat aivan uskomattomia (joskin epäloogisia). Mutta kokonaisuus on raskas ja rönsyilevä, eikä tarina pääse koskaan kunnolla vauhtiin. "Martha"-hetki on surullisen kuuluisa syystä, mutta kaikista puutteistaan huolimatta elokuvassa on mielestäni silti jotain kiehtovaa.

(10) Man of Steel

DCEU:n aloituksena Man of Steel on kiehtova. Se antaa Teräsmiehelle maanläheisemmän ja melankolisemman puolen, mistä sekä pidän että kyseenalaistan. Henry Cavill on loistava roolissa, ja rakastan kohtauksia Kevin Costnerin Jonathan Kentin kanssa. Samaan aikaan lopputaistelu on liian tuhoisa ja kylmä, minkä vuoksi Teräsmiehen toiveikas puoli ei tule esiin niin paljon kuin haluaisin.

(09) Wonder Woman 1984

Tämä jatko-osa yritti jotain erilaista, ja vaikka se ei aina toiminutkaan, mielestäni sen värikkäämmässä ja melkeinpä campmaisessa sävyssä on jotain viehättävää. Kristen Wiig tekee Cheetahista mielenkiintoisen hahmon, ja teema haluista ja seurauksista oli mukava. Valitettavasti se venyy hieman liian pitkäksi ja huimaksi, mutta arvostan sitä, että elokuva ainakin uskalsi mennä eri tietä kuin ensimmäinen elokuva.

(08) The Flash

The Flash on elokuva, jossa on ongelmia, mutta myös sydäntä. Arvostin todella Barryn ja hänen äitinsä ympärillä olevaa tunneälyä - se antoi elokuvalle vahvemman perustan kuin odotin. Tehosteet ja jotkut tarinavalinnat eivät aivan täsmää, mutta Michael Keatonin Batman oli nostalgiahitti, josta pidin. Jotenkin elokuva onnistuu olemaan sekä kaoottinen että koskettava.

(07) Blue Beetle

Tämä tuntui uudelta luvulta DCEU:lle, vaikka se tuli myöhään. Pidän siitä, että se keskittyy perheeseen, kulttuuriin ja yhteisöön, mikä tekee Jaime Reyesista hyvin samaistuttavan. Hänen suhteessaan perheeseensä on lämpöä, joka nostaa elokuvan paljon keskivertoa korkeammalle. Se ei ehkä ole kaikkein omaperäisin supersankaritarina, mutta siinä on sielu, joka tekee siitä ikimuistoisen.

(06) Shazam!

Shazam! on elokuva, joka todella vangitsee sen tunteen, kun on lapsi ja saa yhtäkkiä supervoimia. Se on hauska, kevytmielinen ja täynnä sydäntä. Perhedynamiikka on elokuvan vahvuus, ja mielestäni se onnistuu luomaan hyvin inhimillisen tunnelman kaikkien supersankaripukujen keskellä. Roisto saattaa olla hieman heikko, mutta sillä ei ole väliä, sillä itse tarinan viehätysvoima tekee siitä yhden DCEU:n helposti rakastettavimmista elokuvista.

(05) Aquaman

James Wan lähti tekemään värikästä vedenalaista fantasiaa, ja sen sijaan, että hän kaihtelisi sitä, hän menee täysillä mukaan. Jason Momoa tekee Arthur Currystä rocktähtiversion sankarista, ja hänen ja Amber Heardin Meran välinen kemia toimii yllättävän hyvin. Tarina on yksinkertainen, melkein kuin klassinen matinea, mutta tyyli, hullut vedenalaiset maailmat ja leikkisä sävy tekevät siitä erottuvan.

(04) Wonder Woman

Kun tämä ilmestyi, se tuntui raikkaalta tuulahdukselta DCEU:ssa. Gal Gadot on täydellinen Dianan roolissa, ja hänen vahvuutensa, lämpöisyytensä ja naiiviutensa yhdistelmä tekee hänestä erottuvan. Elokuva rakentaa hitaasti hänen matkaansa Themyscirasta ensimmäisen maailmansodan raakuuteen, ja juuri kontrasti tekee elokuvasta vahvan. Taistelukohtaukset, erityisesti "No Man's Land", ovat ikonisia, mutta minusta Dianan aito usko rakkauteen ja oikeudenmukaisuuteen kantaa elokuvaa. Loppukohtaus jää hieman vajaaksi, mutta kokonaisuus tekee siitä yhden mieleenpainuvimmista elokuvista.

(03) The Suicide Squad

Tässä James Gunn pääsi todella leikkimään, ja tuloksena on verinen, värikäs ja samalla hurmaava elokuva, joka on minulle yksi koko DCEU:n viihdyttävimmistä. Se uskaltaa olla hassu, hahmoilla kuten King Shark ja Polka-Dot Man, mutta onnistuu silti antamaan heille inhimillisiä piirteitä, jotka saavat sinut oikeasti välittämään. Harley Quinn on tavalliseen tapaan loistava, ja koko elokuva tuntuu olevan täydellinen tasapaino hulluuden ja sydämen välillä. Se on sellainen elokuva, joka ei ota itseään liian vakavasti, mutta onnistuu samalla koskettamaan.

(02) Peacemaker (S1)

En koskaan uskonut, että välittäisin Peacemakerista, mutta sarja kumosi odotukseni täysin. John Cena on loistava roolissa, koska hän onnistuu olemaan sekä idioottimaisen hauska että haavoittuvaisen inhimillinen. Sarjassa on energiaa, joka tuntuu ainutlaatuiselta supersankarigenressä - se uskaltaa olla yhtä aikaa absurdi, groteski ja sydämellinen. Mikä parasta, se ei kerro vain sankarista, vaan myös ihmissuhteista: Peacemakerin ja hänen isänsä välisestä suhteesta, hänen ja tiimin välisestä suhteesta sekä hänen kamppailustaan oman identiteettinsä löytämiseksi. Se on sekä satiiri että tunnematka, ja juuri siksi se on niin vahva.

(01) Zack Snyder's Justice League

Tämä ei ole vain elokuva, vaan kokemus. Kun se ilmestyi, se tuntui melkeinpä oikeutukselta - ei vain Zack Snyderille itselleen, vaan myös faneille, jotka olivat pitkään toivoneet näkevänsä hänen visionsa. Se on laajuudeltaan monumentaalinen, neljä tuntia täynnä mytologiaa, tragediaa ja toivoa. Sävy on synkkä, mutta myös kaunis inhimillisyyden hetkineen, ja mielestäni hahmot saavat vihdoin ansaitsemansa tilan. Cyborgin tarina on elokuvan sydän, ja Steppenwolf tuntuu todelliselta uhalta, toisin kuin teatteriversiossa. Kyseessä on lihaisa elokuva, joka ei tietenkään ole kaikkien mieleen, mutta minulle se on selkein kuva siitä, mitä DCEU olisi voinut olla, jos sen olisi annettu kukoistaa täyteen potentiaaliinsa.