Devil May Cry (Netflix), 1. kausi on hektinen ja vauhdikas animesarja

Netflixin huonoista puolista huolimatta kiitosta on annettava siitä, miten paljon suoratoistopalvelu on panostanut videopelien saattamiseen uuteen muotoon. Toisin kuin muut tuotantojen jättiläiset, jotka ovat päättäneet kosiskella lähinnä valtavirtaa ja haistella populaarikulttuurin tuulia muokaten sitten peleistä kummallisia ihmisten näyttelemiä versioita tai animaatiovastineita, on Netflix hylännyt sellaiset kokonaan ja paneutunut pelisarjojen aarreaittaan - joita ei edes niin kovin usein käytetä pelialalla - tuottaakseen useita erilaisia projekteja, joiden toteutus vetoaa todellisiin faneihin, ja se on tarkoituskin. Näin on saatu sellaisia kuin Arcane, Castlevania, Dragon's Dogma, Pokémon Concierge, The Cuphead Show, Tekken: Bloodline, Tomb Raider, Cyberpunk: Edgerunners, Dragon Age: Absolution, Captain Laserhawk: A Blood Dragon Remix ja niin edelleen. Laatu on toki vaihdellut, mutta tyypillisesti ne ovat olleet parempia kuin huonompia, ja on joukossa todellisia helmiäkin.

Yksi luovan työn tekijä, jota Netflix on käyttänyt menneisyydessä menestyksellisesti on Adi Shankar, joka auttoi tekemään totta niin Castlevaniasta kuin sivuaskelsarjasta Castlevania: Nocturne unohtamatta myöskään Captain Laserhawkia. Nyt Shankar jättää taakseen Konamin kuuluisan sarjan Capcomin pariin siirtyessään, sillä seuraava iso työ on Devil May Cry. Ja koska kyseessä on Netflixille Shankarin tuottama anime, voi jo piirtää mieleensä varsin selkeän kuvan siitä, mitä tulossa on. Mutta toimiiko se?

Kahdeksan jakson verran on tarjolla todellista Devil May Cry'ta. Teema ja tyyli ovat kohdallaan, eikä rytmissä paineta jarrua lainkaan. Toiminta on hulppeaa ja hullua, muistettavaa (ja usein kieroutunutta), mutta kieltämättä viileillä henkilöhahmoilla puhumattakaan lukemattomista sisään leivotuista sutkautuksista. Toisin kuin Castlevaniassa, jossa oli enemmän maailman valottamista ja tasaisempaa tunteisiin vetoavaa kerrontaa, aloittaa Devil May Cry rytinällä jatkaen samaa linjaa aina neljän tunnin ajan. Kyseessä on sykettä nostava, kiihkeä ja ajoittain ehkä hieman ylitsevuotava. Kummallisesti sarja toi mieleen Crankin.

Eli kyllä, toiminta ja rytmitys ovat sarjan isoimpia vahvuuksia. Katsominen tuntuu asianmukaisesti japanilaiselta toimintapeliltä, jossa kummallisesti itsekkäät ja maaniset päähenkilöt heittävät taistellessaan realismin ulos ikkunasta. Animaatiotalo Studio Mir hoitaa osuutensa hyvin. Henkeä ei halua vetää eikä jaksoa pysäyttää, sillä sitä haluaa vain katsoo jakson toisensa perään, kunnes pääsee loppuun, ja sittenkin haluaa vielä lisää. Kyseessä on ehkä hektisin ja villein videopelisovitus koskaan, mutta koska kyseessä on Devil May Cry, juuri sellainen sen olla pitääkin.

Rakenteessa on kuitenkin huonot puolensa, sillä henkilöhahmoilla ei ole aikaa hengittää ja kehittyä. Siellä täällä on lyhyitä takautumia, ja puolessa välissä on jopa jakso, joka pyrkii tekemään tämän syventämisen, mutta suurin osa ajasta alussa esitellyt päähenkilöt ovat selitysten varassa, jossa on nyökkäyksiä Danten perheen suuntaan, Maryn menneisyyteen ja jopa VP Bainesin (jonka äänenä on edesmennyt Kevin Conroy) syvään juurtunut viha kaikkea sellaista kohtaan, joka ei ole ihmisistä. Siksi Devil May Cry jää vähän vajaaksi tarinan ja sen kertomisen osalta, joskaan en pidä tätä suurena ongelmana, koska esitystapa ja soundtrack erityisesti ovat niin korkealla paineella ja lujalla äänellä, että se melkein hukuttaa alleen kaiken muun.

Jos grunge ja metal ovat musiikkina se oma juttu, on Devil May Cry ehdottomasti katsomisen arvoinen. Shankar ei ole ainoastaan saanut Evanescencea tekemään uutta kappaletta sarjan teemamusiikiksi, vaan mukana ovat myös Papa Roach ja Green Day. Tämä ei voisi tuntua enempää Devil May Cry'lta, ja juuri siksi on syytä taputtaa.

Minusta Devil May Cry ei ole samaa ylistävää kastia kuin Castlevania tai mikään muukaan huippuluokan Netflixin videopelisovitus, eikä se sovellu kaikille, sillä teema, väkivalta, rytmin pauke ja voimakkuus on kaikki luotu vetoamaan DMC:n fanikuntaan. Mutta jos sellaiseksi itsensä laskee, jos on halunnut Capcomin jatkavan taiteellista ja tyylikästä pelisarjaansa, on Netflixin ohjelma juuri sitä mitä pitääkin.