Kuten tunnettua Suomesta tulee loistavien videopelien ohella myös loistavaa pelimusiikkia. Kymmenistä ammattimuusikoista ja mieskuoro Eugasta koostuva Game Music Collective julkaisi viime keväänä levyllisen kotimaista huippupelimusiikkia orkesterimuotoon sovellettuna digitaalisessa muodossa, ja nyt on sitten vinyyliversion vuoro.
Sisällön puolesta vinyyliversio on pääosin samankaltainen alkuperäisen julkaisun kanssa, mutta mukaan on tuotu yksi lisäraita: vaihtoehtoinen versio Nex Machina -pelin Let Me Save You -raidasta. Vinyylipainoksissa tietysti parasta on fyysinen levy kansineen, eikä ainakaan taiteen puolesta Restart ole pettymys. Kansitaide on todella kaunista katsottavaa ja itse levy myös laadukkaan oloisesti tuotettu. Harmillisesti painoksessa ei ole fyysistä lisämateriaalia mukana, mutta itse musiikki puhukoon puolestaan.
Ja sehän puhuu. Levy käsittää kotimaista pelimusiikkia laidasta laitaan keskittyen ajallisesti 2000-luvusta nykypäivään. Mukana on musiikkia esimerkiksi mobiilipeleistä, kuten Heroes of Warland ja tietenkin Angry Birds, mutta myös esimerkiksi Alan Wakesta ja Oceanhornista. Itse retrohenkisenä ihmisenä olisin toivonut mukaan vielä vähän vanhempaakin materiaalia. Kyllä Stardust ja Alien Incident ansaitsisivat nekin paikkansa! No, mokomasta mutinasta huolimatta biisilistaus on mukavan kattava ja ainahan albumeita voi julkaista lisääkin, eikös...?
Lisää todellakin toivoisi, sillä kappaleiden orkesterisovitukset ovat kerta kaikkiaan erinomaisia. Etenkin levyn B-puolen aloittava Welcome To Bright Falls Alan Wakesta on todella maukasta kuultavaa, kuten on myös kaihoisasti alkava Oceanhorn-sikermä. Eipä Angry Birds -tunnarin sovitustakaan käy moittiminen, vaikka henkilökohtaisesti olen kenties saanut siitä jo hieman tarpeekseni.
Sovituksissa kuuluu paitsi muusikoiden ammattitaito, myös ymmärrys ja rakkaus suomalaista pelimusiikkia kohtaan. Teemamelodiat kuullaan pääasiassa jousilla ja puhaltimilla, mutta erityisesti selloilla ja vaskipuhaltimilla saadaan aikaan komeita harmonioita, jotka tuovat kokonaisuuteen kauniisti lisää silti alkuperäistä teosta kunnioittaen. Laadun puolesta albumista on vaikea sanoa pahaa sanaa, itseäni jäi muutamien kuuntelukertojen jälkeen harmittamaan itse asiassa ainoastaan se, että en päässyt Game Music Collectiven konserttiin Jyväskylässä viime talvena.
Sopivasti joulun ja isänpäivänkin lähestyessä Restartin vinyylipainos on melkoisen muikea lahjavinkki kaikille pelimusiikkia kuunteleville ja miksei orkesterimusiikista muutenkin välittäville. Tämä on hieno lisä moneen levyhyllyyn.