Halo-trilogian joutsenlaulu

Se tärkein kysymys lieneekin onko Halo 3: ODST loppujen lopuksi vain yhdentekevä, lisää "sitä samaa" tarjoava rahastus? Ei todellakaan! ODST on aivan erilainen kokemus kuin ikonisen Master Chiefin koko galaksia ravisuttavat yhteenotot Covenantin, hullun tekoälyn ja Floodin kanssa. ODST ottaa tuttuun konfliktiin vähemmän eeppisen lähestymistavan, ja tarkastelee tuttua tarinaa täysin eri kantilta.

Kronologisesti peli sijoittuu Halo 2:n tapahtumien aikaan. ODST:t eli Orbital Drop Shock Trooperit ovat raskaasti aseistettua jalkaväkeä, jotka pudotetaan kiertoradalta maahan jarruraketein varustetussa rynnäkkökapselissa. Kuten arvata saattaa, tällaiseen työhön ei eksy mitään nössöjä jätkiä. Yksi ODST-ryhmistä on pudottautumassa New Mombasaan hyökänneen Covenantin risteilijän päälle, kun se yhtäkkiä ottaa hatkat ja loikkaa hyperavaruuteen. Temppua seuraa tyhjiö, valtava räjähdys ja hirmuinen paineaalto, joka runnoo koko kaupungin ja nakkaa shokkisotilaat pitkin pitäjää. Pelaajan tehtävänä on selvittää, mitä muulle ryhmälle oikein tapahtui.

Jo ensimmäisten minuuttien aikana käy selväksi, että kokemus poikkeaa normaalista Halo-kokemuksesta merkittävillä tavoilla. Päähenkilön vaihtuminen on tietysti näistä se itsestäänselvin. Siinä missä Master Chief voi ylpeillä olevansa legendaarinen rynnäkkökyborgi, pelaajan ODST on perussolttuleirissä koulutuksensa saanut, varsin hauras kokoelma lihaa, luita ja verta. Toki kainalossa kulkee kasa herkullisen tehokkaita aseita, mutta silti.

Hahmon inhimilliset rajat vaikuttavat pelituntumaan suoraan. Päähenkilö ei voi tehdä Master Chiefin mahtiloikkia tai huitoa Covenantilta anastetulla painevasaralla. Tästä johtuen lähestymistapa tiiviiseen taisteluun muuttuu täysin toiseksi. Vaikka se surkein grunt ei ehkä olekaan osaavalle ODST-soltulle yhtään sen isompi uhka kuin Master Chiefillekään, varovaisuus on silti tarpeen. Covenantien perussoturi, iso ja voimakas elite on hankala pala purtavaksi, puhumattakaan useamman sällin joukosta. Tilannetta ei suinkaan helpota, jos lähitaistelussa jakelemasi iskut saavat eliten vain hihittämään huvittuneena.

Lars Bakken, yksi Bungien kenttä- ja ympäristösuunnittelijoista toteaa, että tämähän on koko pelin lähtökohtakin. "Master Chiefin ja perusjalkaväen välillä on ero, vaikka molemmat käyttäisivätkin samoja aseita. Korkealta putoaminen sattuu, suojia ei ole ja niin pois päin. Haaste onkin ollut siinä, miten saada peli edelleen tuntumaan Halolta."

Toinen suuri uutuus on ODST-mosureiden kypärät. Tässä suhteessa nurmiporilla on etulyöntiasema Master Chiefiin. Potasta löytyy nimittäin yökiikareiden virkaa ajava VISR-toiminto, jonka avulla pimeässä olevat maaston muodot erottuvat tarkemmin. Mikä tärkeintä, se reunustaa viholliset punaisilla kehyksillä ja omat joukot vihreillä, jolloin kohteen valinta on nopeaa ja helppoa.

Se suurin muutos pelattavuuteen on kuitenkin päähenkilön heikompi kestävyys. Nykytrendinä toimintapeleissä on, että hetken suojissa kökkimällä nahkaan saadut vauriot katoavat ja taas jaksaa sankari juosta päin tulta ja terästä. Halo: ODST lähestyy asiaa toisin. Panssaroitu ODST kestää lyijysuihkua vain hetken ennen kuin nahkaan alkaa tulla ylimääräisiä reikiä, ja nämä vauriot ovat pysyvät, kunnes seuraava ensiapulaukku löytyy.

Sankarin haavoittuvaisuus eittämättä tehostaa taisteluiden kiihkeää tunnelmaa. Kun terveydentila vilkkuu punaisella ja kimpussa on kaksi raivostunutta eliteä plasmaterät tanassa, hätäpissi ei ole kaukana. Peli kehottaakin etenemään varovaisesti ja eliminoimaan viholliset mahdollisimman kaukaa. Kyseessä ei silti ole mikään Splinter Cell, vaan pelissä pidetään tiukasti kiinni jatkuvasta vauhdista. 30 sekuntia harkinta-aikaa on se ehdoton maksimi.

Pari uutta asetta kuitenkin tukevat sitä vaivihkaistakin kanssakäymistä Covenantin kanssa. Siinä missä molemmat lyijyruiskut ovat siistejä, niiden hyödyllisyydessä on paljon eroja. Kiikarikiväärillä varustettu magnum-pistooli on selvä kunnianosoitus Halo 1:n käsiaseelle. Tussari on mitä oivallisin apuväline napsimaan eliteja ja jackaleita, mutta sen sijaan konepistoolilla sohlottamisen tehokkuus on kuin nakkelisi paperipalloja täydessä vauhdissa puksuttavaa tavarajunaa päin. Uusien tuttavuuksien lisäksi pelistä löytyy tietysti myös ne vanhat kuomat, kuten tarkkuuskiväärit, Spartan Laserit ja bruteilla nähdyt plasmakiväärit, joita ei olekaan päässyt heiluttelemaan sitten Halo 2:n loppukenttien.

Ei epäilystäkään, nopeatempoisuudessa ODST ei jää aiempien Halo-pelien jalkoihin. Vaikka New Mombasan kaduilla saakin kävellä yksin sateessa surullisen saksofonin soidessa taustalla, pelissä piisaa kyllä toimintaa. Pelaajan tehtävänä on löytää kadonneet joukkuetoverit ja aina kun tiimiläisestä saa vainun, peli kertoo takautumien avulla mitä miehelle oikeastaan tapahtui. Näissä astutaan tämän kadonneen soltun saappaisiin ja koetaan hyvinkin erilaisia pelitilanteita. Esimerkkitapauksessa pelaaja joutui puolustautumaan aalto toisensa jälleen ylle hyökyvältä Covenant-laumalta ammuslaskurin hermostuttavasti lähentyessä nollaa.

Tämä erilainen lähestymistapa juonenkuljetukseen on osa ODST:n suunnittelufilosofiaa. "Ohjaaja ja käsikirjoittaja Joe Staten halusi luoda henkilökohtaisemman tarinan," Bakken kertoo. "Hän halusi korostaa, että sotilaat ovat tavallisia ihmisiä antamalla pelaajan kokea osan heidän tarinastaan. Siinä missä halusimme kertoa tutut tapahtumat eri näkökulmasta, halusimme samalla myös kokeilla erilaista lähestymistapaa koko kerrontaan. Pelin tehtäviä voi pelata haluamassaan järjestyksessä, joten yksi haasteista oli saada hiljalleen avautumasta tapahtumaketjusta ymmärrettävä sama missä järjestyksessä tehtäviä pelaisi." Yleensä Bungien työntekijät ovat erittäin salamyhkäisiä ja pitävät suunsa visusti ummessa tulevien hankkeiden osalta. Lars ei kommentoikaan tuleeko tämä lähestymistapa tutuksi myös tulevissa projekteissa, kuten Halo: Reachissa, mutta myhäillen kuitenkin vihjaa: "Valitsemme aina ne projektit ja ideat, jotka antavat isoimman haasteen."

Halo 3: ODST tarjoaa terminaaleja täynnä lisädataa niille, jotka haluavat syvempää taustatietoa pelin tapahtumille. Päätteet ovat kuitenkin hyvin piilossa, joten vain todellinen tutkimusmatkailija löytää niitä.

Mitä historiaan tulee, sen ensimmäisen Halon eli Halo: Combat Evolvedin jälkeen on julkaistu kirjoja ja sarjakuvia, jotka ovat lisänneet pelin esittelemään maailmaan huomattavan määrän taustamateriaalia, kuten hahmoja, tarinoita ja vihollistyyppejä. Yksi jälkimmäisistä näkee viimein pelissä päivänvalon. Covenantien Engineerit ovat kelluvia, kaasun täyttämiä otuksia, joiden pääasiallinen käyttötarkoitus on lähettää niitä tutkimaan entuudestaan tuntemattomia tekniikkalöydöksiä ja artefakteja. Engineereillä ei ole hyökkäykseen kelpaavia kykyjä laisinkaan, mutta ne kykenevät loihtimaan lähellä olevien Covenantien ympärille vahvat energiasuojat. Onkin mielenkiintoista huomata miten pelin harmittomin vihollinen voi kuitenkin olla se kaikkein pahin uhka.

Halo on pitkään ollut moninpelaamisen synonyymi. Halo 3: ODST esittelee uuden moninpelityypin, Firefightersin, jonka pääperiaate on Gears of War 2:n Horden kaltainen. Pelaajat taistelevat aaltoina päällekäyviä vihollisia vastaan. Kun kuolema korjaa, reservistä astuu uusi sotilas tilalle. Näitä varajannuja on kuitenkin vain viisi, joten täysin tyhjiin ei reserviä sovi kupata. Hengissä selvityistä kierroksista saa lisää miehiä vaihtopenkille ja lippaisiin lisää kuteja. Firefighters ei ehkä ole se kaikkein omaperäisin pelimuoto, mutta se on kyllä hauska ja intensiivinen. Mikä parasta, pelaajat voivat viimein tehdä pihtiliikkeitä, häijyjä väijytyksiä ja muita kolttosia Covenantin raukkaparkoja vastaan.

Moninpelikentät on kaapattu suoraan kampanjasta ja vaikuttaisi siltä, että niiden ainoa tarkoitus on antaa viholliselle niin iso etulyöntiasema kuin mahdollista. Tämä ei todellakaan ole niin epäreilua ja pelillisesti tylsää kuin miltä kuulostaa. Päinvastoin, epätoivoinen tilanne ei ole ainoastaan mahtava kokemus, mutta se myös edellyttää pelaajien todella puhaltavan yhteen hiileen. Pelkällä varoituksen sanalla ja kaverin selän vahtimisella on iso merkitys, ja se voi hyvinkin ratkaista pääsevätkö pelaajat viimeiselle kierrokselle asti.

Kaikkien Halo-peleissä nähtyjen vihollisten ja niiden muunnelmien lisäksi moninpeliä voi muokata kerättävillä kalloilla. Aivan kuten Halo 2:ssa ja 3:ssa, kallot muuttavat moninpelin parametreja merkittävästi. Hyvinä esimerkkeinä kallojen tuomista muutoksista on heitettyjen kranaattien luota paniikissa pois loikkaavat viholliset, tai gruntit jotka yllättäen räjähtävät komeasti jos niitä osuu päähän.

Halo 3: ODST on kiinnostava projekti. Se siirtää, muokkaa tai kokonaan poistaa sellaisia elementtejä pelistä, joita on aiempien Halo-kokemusten myötä tottunut pitämään itsestäänselvyyksinä. Ystäviään ja joukkuetovereitaan etsivä keltanokka on myös miellyttävä asetelmanvaihdos ainaiseen korkealentoiseen toimintaan, jossa salskea sankari lahtaa hirveät määrät hyvin yhteen pelaavia vihollisia. Muutoksista huolimatta ODST vaikuttaa ihan oikealta Halo-peliltä, jonka kiinnostavaa tarinaa säestää Marty O'Donnellin voimakkaat ja mahtipontiset sävellykset. Pelkäksi laajennukseksi kaavaillusta pelistä näyttäisi sukeutuvan hyvin toimiva sekoitus toimintaa ja seikkailua, jolla on kaikki edellytykset menestykseen.