Suomi
Gamereactor
artikkelit

Illanviettoa Kinectin parissa

Microsoft hyppää konsolien liikeohjainkilpaan viimeisenä, mutta samalla yhtiö tekee jotain, mikä poikkeaa Wiin ja tuoreen PlayStation Moven perusajatuksesta. Sen sijaan, että pelaaja pitäisi kädessään liikkeet tunnistavaa kapulaa, Kinect-sensori tekee pelaajasta ohjaimen.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Gamereactor pääsi syventymään Kinectin taustalla olevaan teknologiaan ja laitteen ensimmäisiin peleihin Xbox Basementissä Helsingissä. Lämminhenkisen pelisession aikana kokeiltiin muun muassa taijia Your Shape: Fitness Evolvedin merkeissä, heitettiin keihästä Kinect Sportsissa ja tanssittiin auringonlaskuun Dance Centralissa. Muutaman tunnin pelailu jätti yllättävän odottavan tunnelman - ja kipeät pohkeet.

Microsoft esitteli teknologiaa ensin erityisen teknologiademon avulla. Tarkoituksena oli osoittaa, ettei Kinect ole tavallinen web-kamera, toisin kuin Xbox Live Vision ja PlayStation Eye. Kinect toki sisältää tavallisen kameran, mutta sen todellinen valtti on infrapunavalo, jolla se kaappaa kolmiulotteisen kuvan pelitilasta ja pelaajista. Tätä tietoa sensori hyödyntää hahmottaessaan pelaajien raajat ja nivelet siirtääkseen liikkeet pelihahmolle.

Illanviettoa Kinectin parissa

Demossa nähtiin, kuinka sensori pelitilan todellisuudessa näkee. Pelaajat erottuivat selvästi taustasta ja esimerkiksi käden ojentaminen eteen välittyi sensorin luomaan kuvaan. Tavallisella kameralla tällaisten kohtisuorasti kameraa vasten tehtävien liikkeiden hahmottaminen olisi vaikeampaa. Infrapunan luoma 3D-kuva ei tosin ollut järin tarkka, mutta se riittää raajojen ja kehonliikkeiden tunnistamiseen 30 kertaa sekunnissa.

Tämä on mainos:

Kinectillä varustettu Xbox 360 saa oman käyttöliittymän, joka ainakin tässä vaiheessa muistutti rakenteeltaan Wiin käyttöliittymää. Pelit ja kohteet esiintyivät selkeinä ruutuina ja lisää valintoja löytyi vaihtamalla sivua kättä nopeasti puolelta toiselle vetämällä. Käsivarren käyttäminen osoittimena tuntuu ehkä hivenen kömpelöltä ja epätarkalta, mutta perusasioiden hoitamiseen se on ainakin vaihtoehto, jos ohjainta ei ole käsillä. Konsolin huomion saa yksinkertaisesti Kinectille vilkuttamalla, ja lopullisessa versiossa konsolin myös pitäisi tunnistaa käyttäjä ja kirjata oikea käyttäjäprofiili sisään.

Illanviettoa Kinectin parissaIllanviettoa Kinectin parissa

Peleistä ensimmäisenä kokeiltavaksi saatiin Kinect Adventures, joka tulee jokaisen Kinect-sensorin mukana. Kyseessä on minipelikokoelma, jossa muun muassa hypitään, huidotaan ja lasketaan koskea. Lajina nähtiin jo aiemmin tuttu polttopallo, jossa Microsoftin edustaja esitteli Kinectin kaksinpelimahdollisuuksia. Avustamaan pyydettiin Gamereactorin Eerik. Peliin hyppääminen, siitä poistuminen ja pelaajien vaihtaminen toimi saumattomasti, ja sensori osaa kalibroida itsensä automaattisesti. Se on yksi etu PlayStation Moveen.

Kinectin myös sanotaan toimivan luotettavasti valaistuksesta riippumatta. Vaikka tätä on vaikea todentaa demotilassa, näytti sensori suoriutuvan sekä olohuonevalaistuksessa että hieman hämärämmässä takahuoneessa hyvin. Videotykki ei tuottanut liikkeentunnistukseen häiriöitä.

Tämä on mainos:
Illanviettoa Kinectin parissaIllanviettoa Kinectin parissa

Microsoftin omista peleistä Kinect Adventuresia kiinnostavammalta ja hauskemmalta vaikutti Kinect Sports. Raren kehittämä urheilupelikokoelma on suora vastine Wii Sportsille ja Sports Championshipille, ja siitä löytyy rantalentopalloa, jalkapalloa, keilailua, pingistä ja yleisurheilulajeja. Keihäänheitosta muodostui yksi illan ehdottomista hiteistä, kun osanottaja toisensa perään yritti rikkoa Microsoftin mainitseman 125 metrin haamurajan. Pisimmillään keppi kaarsi noin 105 metrin tienoille.

Keihäänheitto koostuu käytännössä paikallaan otettavasta spurtista ja räväkästä rykäisystä. Riippuen vauhdista ja heittokäden liikkeestä keihäs voi lentää toistasataa metriä tai töksähtää aivan varpaisiin. Myös sektorin ulkopuolelle heittäminen on mahdollista. Aukottomasti liikkeentunnistus ei silti toimi. Esimerkiksi heiton vetäminen liian takaa jättää sensorille katveen pelaajan kropasta, mikä tekee heitosta vain puolittaisen viskaisun. Keskeneräisessä versiossa esiintyi myös pientä viivettä, minkä takia moni heitto lipesi yliastutuksi.

Illanviettoa Kinectin parissa

Ubisoftin Your Shape: Fitness Evolved edustaa hieman erilaista Kinect-urheilua, joka kallistuu virtuaalisen personal trainerin suuntaan. Pelistä oli kokeiltavissa aivan viimeisin kehitysversio. Sen sijaan, että peli ohjaisi omaa Avatar-hahmoa ruudulla, peli skannaa pelaajan siluettina.

Tarkoituksena on tehdä erilaisia harjoituksia oman kunto-ohjaajan opastuksella. Suurpiirteisyyteen ei ole varaa, sillä peli on tarkka siitä, että liikkeet tekee oikein. Microsoftin mukaan peli tunnistaa miljoonia kohtia pelaajan kehosta. Rauhallinen taiji-treeni vaati keskittymistä ja oikeiden asentojen hakemista, kun taas räväkkä palikoiden nyrkkeily nosti sykettä. Harjoituksen jälkeen peli arvioi, kuinka paljon kaloreita paloi.

Illanviettoa Kinectin parissaIllanviettoa Kinectin parissa

Ehdottomasti odotetuin Kinect-uutuus on Harmonixin Dance Central. Rock Bandin tekijöiden kokemus musiikkipeleistä näkyy, ja tanssipeli hyödyntää sensoria nokkelasti Your Shapen tavoin. Pelaaja ei ohjaa tanssijaa ruudulla, vaan vain jäljittelee tämän tekemisiä. Näin tuoreen teknologian pienet epätarkkuudet ja häiriöt eivät nouse esiin, vaan peli voi keskittyä pelkästään pelaajan suorituksen analysointiin. Ehkä pieneksi pettymykseksi Dance Central ei tue samanaikaista kaksinpeliä, mutta Freestyle-osuuksissa taustalla voi jammailla enimmillään viisi kaveria ja Battle-tilassa päätanssijan rooli vaihtuu lennossa.

Hauska yksityiskohta esimerkiksi Dance Centralissa ja Kinect Sportsissa oli sopivissa väleissä näytettävä videoleike, jonka sensori kuvaa salakavalasti omalla web-kamerallaan. Näin pelaajakin näkee, miltä oma touhu sensorin edessä näyttää. Pikakelauksella vilistävät kasaritanssit vetävät helposti vakavammankin suun hymyyn. Microsoft sanoi, että parhaita paloja voi myös lähettää Youtubeen.

Illanviettoa Kinectin parissaIllanviettoa Kinectin parissa

Pakollisen lastenpelin paikkaa kantaa Kinectimals, jossa leikitään erilaisten kissapetojen pentujen kanssa. Pennuille opetetaan erilaisia temppuja tekemällä vastaavat temput itse. Lisäksi pelataan frisbeetä, pallotellaan ratapallolla ja juostaan esteradalla. Paijaamaankin pääsee, ja mikäli pelaaja yllättäen katoaa pelin ääreltä, lähtee kissapoloinen etsimään ystäväänsä. Suloisen näköiset karvaturrit löytänevät oman yleisönsä, mutta varsinaista pelattavaa Kinectimalsilta ei kannata järin paljon odottaa. Kyseessä näyttäisi ennemminkin olevan lelu.

Microsoft painotti tilaisuudessa, ettei Kinectillä olla korvaamassa tavallista ohjainta eikä Xbox-fanien rakastamia Haloja ja Gears of Wareja. Tulevaisuudessa Kinectiä ja tavallista ohjainta voidaan jopa käyttää rinta rinnan. Kinect-peleille kaksi tasoa: pelit jotka vaativat sensorin, ja pelit jotka ovat "parempia" Kinectillä. Jälkimmäisen pelejä ei vielä ole julkistettu, mutta ei ole vaikea kuvitella, että esimerkiksi Forza Motorsport 4 saattaa naittaa osia Kinectistä, osia tavallisen ohjaimen haptisesta tuntumasta. Jo se, että Kinect seuraisi pelaajan päänliikkeitä, voisi huomattavasti lisätä sitä kuuluisaa siellä olemisen tuntua, kun paahtaa urku auki Ferrarin ohjaamossa.

Illanviettoa Kinectin parissaIllanviettoa Kinectin parissaIllanviettoa Kinectin parissa

Pientä esimakua ohjaustapojen yhteensopivuudesta antaa jo Dance Central, joka tukee tavallisten ohjaimen käyttöä pelin valikoissa, mikäli käden vakaus ei enää loppuillasta riitä. Tavallisen ohjaimen käyttömahdollisuudesta valikoiden pläräilyssä soisi muodostuvan standardin, koska koko käden käyttö osoittimena ei ole luonnollisin tapa toimia. Yksittäisten sormien asentoja sensori ei näyttänyt tunnistavan.

Pelisessio sai pohtimaan, kuinka tärkeää millintarkka tarkkuus loppujen lopuksi on. Varhaisten pelien yksinkertaisuudesta huolimatta pelaaminen oli aidosti hauskaa ja erilaista. Kaikilla on Kinectistä varmasti omat epäilyksensä, mutta peliohjaimesta irrottautuminen ei ole mahdotonta. Kun näkee ruudulla patsastelevan Avatar-hahmon jäljittelevän omia liikkeitä käsistä jalkoihin, ymmärtää, että perhana vie - tämähän toimii!

Kinectillä on ehkä enemmän yhteistä Rock Bandin ja Singstarin kuin perinteisten ohjainten kanssa, mutta juuri eläytyminen ja esiintyminen ovat keskeinen osa sensorin viehätystä. Hetken totuttelun jälkeen pöytätenniksessäkin syöksyy pallon perään kuin oikeassa ammattilaisliigassa, ja kun tiukan pallorallin päätteeksi huoneen valtaa vilpitön riemu ja tuuletus, Avatar juhlii mukana. Kaikki tämä ruokkii Kinectin potentiaalia moninpelattavien illanviettopelien kannalta.

Illanviettoa Kinectin parissa

Kinectin suurin ongelma ei olekaan pelillinen tai tekninen. Microsoftilla on vielä työtä todistaakseen, että toistaiseksi varsin kevytmielisestä huvista kannattaa maksaa uuden konsolin hinta. Noin 150 euron myyntipakkauksessa tulee toki mukana peli, mutta kylkiäinen voisi olla houkuttelevampi. Microsoftin mukaan Kinect Adventures valittiin, koska se sisältää kaikentyylistä pelattavaa pelkän tanssin tai urheilun sijaan. Samalla se kuitenkin tekee kylkiäisestä lattean.

Ensi vuoden puolella Kinectille ilmestyy muun muassa kauhua, raideräiskintää ja muita vakavampia pelejä, mutta lanseeraustarjontaa päästään tarkemmin tarkastelemaan jo marraskuun puolivälissä laitteen tullessa kauppoihin. Gamereactor arvioi Kinectin ensimmäisine peleineen lähempänä julkaisua.

[Kuvat: Tuuli Saarinen]

HQ


Ladataan seuraavaa sisältöä