Keväällä 2018 olin innoissani, sillä kotimaiselle HBO Nordicille saapui ensimmäinen kausi TV-sarjasta Krypton. Se paneutui Teräsmiehen isoisän Seg-Elin edesottamuksiin Krypton-planeetalla. Luotu maailma oli mielenkiintoinen, mutta se varsinainen tarina ahtaiden lavasteiden kanssa eivät tehneet vaikutusta. Gamereactorin arvion pääsee lukemaan täällä.
Vuonna 2019 saatiin toinen kausi, mutta siinä vaiheessa vahinko oli jo tapahtunut. Koko sarja kuopattiin tämän toisen kauden jälkeen, ja työn alla ollut suuri tarina jäi kesken. Edetessään toinen kausi parantaa otteitaan huomattavasti, mutta se on laiha lohtu juurikin siksi, että tarina jää puolitiehen.
Puolet toisesta kaudesta kuluu ensimmäisellä kaudella levälleen jääneiden kuvioiden setvimiseen, ja tämä onkin koko kymmenen jakso mittaisen toisen kauden tylsin osuus. Kuten jo mainitsin, jälkipuoliskolla kausi tuntuu löytävän sen oman juttunsa, mutta siinä vaiheessa oli ilmeisesti jo myöhäistä katsojalukujen osalta. Toisen kauden kaksi uutta henkilöhahmoa ovat molemmat omilla tavoillaan kiinnostavia. Intergalaktinen käytännössä kuolematon palkkionmetsästäjä Lobo on onnistunut, sillä hahmo tasapainoilee vastenmielisen ja hauskan välimaastossa kaiken aikaa ruudulla ollessaan. Toinen uusi lisäys on sarjakuvissa hyvin keskeinen ja merkittävä tuhokone Doomsday, joka tähän asti on elokuvissa ja TV-sarjoissa esitetty erittäin huonosti. Tämä perinne rikotaan nyt, sillä juuri Doomsday on esitetty Kryptonissa poikkeuksellisen hyvin.
Se varsinainen toisen kauden tarina on käytännössä ensimmäinen Star Wars -elokuva vuodelta 1977. Paha kenraali Zod hallitsee yksinvaltiaan ottein, ja joukko kapinallisia taistelee tyranniaa vastaan. Oma persoonallinen osuus saadaan siinä, että Kryptonin yhteiskuntajärjestys on varsin moninainen ja mielenkiintoinen. En ryhdy sitä tässä tarkemmin kuvailemaan, sillä moinen kiinnostaa varmasti ainoastaan Teräsmiehen kovimpia faneja. Sarja huomioi myös modernit sosiaaliset tuulahdukset, sillä mukana on kaiken värisiä ihmisiä, ja kaikki naiset ovat vahvoja ja aikaansaavia.
Henkilöhahmoja ja erillisiä tarinalinjoja on liikaa suhteessa siihen, kuinka paljon jokainen saa ruutuaikaa. Henkilöhahmojen määrä olisi kannattanut puolittaa, ja keskittyä ainoastaan kouralliseen keskeisiä henkilöhahmoja. Nyt kaikista oudoista hahmoista ja erikoisista nimistä kiinni saadakseen on välillä pysäytettävä menossa oleva jakso ja erikseen muisteltava, missä nyt mentiinkään. Tämä on ehdottoman huono asia, koska silloin kevyt viihde muuttuu aivotyötä vaativaksi opiskeluksi.
Loppuratkaisu - sikäli kuin sellaisesta voidaan puhua - on typerä. Kliimaksi typistyy nyrkkitappeluksi Kryptonin kadulla Teräsmiehen isoisän ja kenraali Zodin välillä. Ajatus koko planeettaa hallitsevasta diktaattorista ottamassa nyrkein mittaa toisen luokan kapinapäälliköstä on kertakaikkisen typerä. Ainoaksi selitykseksi pystyn ymmärtämään sen, että tekijöillä loppui budjetti, ja lopputappelu oli pakko toteuttaa halvasti ja nopeasti.
Mukana on joitakin viittauksia aiempiin Teräsmies-elokuviin, mikä on aina positiivista. Niitä viittauksia vain ei ole läheskään riittävästi, ja suurimman osan ajasta katsoja kokee seuraavansa jotain aivan toista muovisissa lavasteissa kuvattua TV-sarjaa. Mutta aina tapahtuessaan nämä hetket kohottavat mielialaa, kuten torven törähdys juuri oikealla hetkellä, ja kadulla esitetty toteamus "General! Would you care to step outside?"
Olisin halunnut nähdä vielä ainakin yhden kauden, jotta se iso tarina olisi saatu käsitellyksi loppuun. Harmillisesti päätöstä ei koskaan ole tulossa. TV-sarjan katsomista voi suositella ainoastaan Teräsmiehen kovimmille faneille siksi, että kiinnostavinta on se taustalla vaikuttava Kryptonin yhteiskuntajärjestys.