Like a Dragon: Yakuza, episodit 1-3

Sarjan uusin peli, Like a Dragon: Infinite Wealth, muutti melkoisesti näkemystäni tästä sarjasta. Nautin todella paljon Ichibanin seikkailuista Havaijilla, ja vaikka olen kaukana tämän pelisarjan toimituksellisesta veteraanista, olen upottanut varpaani veteen useiden pelien kohdalla. Tästä syystä olin erittäin kiinnostunut tutustumaan Prime Videon viimeisimpään peliin perustuvan sarjan tekoon. Ottaen huomioon, kuinka loistavasti he onnistuivat Falloutin kohdalla, antoi toivoa, että Yakuzan kanssa saadaan aikaiseksi jotakin mukaansatempaavaa ja hyvin tehtyä.

Odotetusti meitä tervehtii heti lähikuva tatuoinnista. Yksi sarjan päähenkilöistä on ahtaassa sellissä ja saamme nopeasti selville, että esitys sijoittuu sekä vuoteen 1995 ja 10 vuoden päähän siitä. Tapauksen jälkeen neljä orpohahmoa joutuu alamaailmaan, jolloin juonittelun, väkivallan ja monimutkaisten yhteyksien karuselli seuraamiemme hahmojen välillä voi alkaa. Suurin osa huomiosta on Kazuma Kiryussa, mutta kolmelle lapsuudenystävälle on myös luotu pieniä tarinoita. Juuri näissä tarinoissa piilee yksi kahdesta suuresta pettymyksestä: jännitystä tai jännittäviä kohtia on kovin vähän. Tarina etenee oudolla tahdilla, jossa 10 vuoden väliset hypyt eivät vain sotke ​​asioita, vaan myös se, että kohtaukset tuntuvat venyviltä ja joissain tapauksissa aivan sopimattomilta. Toki mukana on paljon keskeisiä hahmoja, kuten eri klaanien pääkihoja, ja sitten neljä orvoksi jäänyttä ystävää, mutta se on myös ihmisten ja nimien sekamelska, ja tuntuu kuin eksyisit jäljiltä täysin. Myös purkautuneita juonenkäänteitä käsitellään oudolla painopisteellä, ja se vaikuttaa tempoon, joka tuntuu usein liian hitaalta.

Sekin lasketaan pettymysten kirjoon, että sarjan pohjautuessa pelisarjaan, tuntuu enimmäkseen siltä, ​​että juuri pelin nimellä ratsastamalla yritetään saada ihmiset kiinnostumaan. Toki ymmärrän, että pelien oudoimmista elementeistä ei ehkä ole niin helppoa kehittää jotakin, mutta eikö heidän olisi vain pitänyt tehdä niin sen sijaan, että panostetaan outoihin hahmoihin ja tapahtumiin ja tehdään siitä pelkkä sirkus. Tämän pohjalta lopputulos olisi ollut täysin naurettavaa ja puhdasta hulluutta, mutta se olisi todennäköisesti ollut ainakin mielenkiintoisempaa. Edes väkivaltaiset kohtaukset tai toiminta ylipäätään eivät tuota jännitystä, ainakaan näissä kolmessa ensimmäisessä jaksossa. Monet kohtaukset tuntuvat myös melko lailla juosten kustuilta, lähestulkoon farssilta.

Mukana on edes joskus haikea tunne kovaksi keitetystä draamasta, joka onnistuu viihdyttämään. Kolmen 40 minuutin jakson jälkeen en kuitenkaan sano, että olisin täysin kyllästynyt. Pohjatyöt on luotu tuleville taisteluille, ja sisälle on kudottu pieni monimutkaisuuden verkko vihjaamaan, että asiat saattavat mennä hieman kovaäänisemmiksi myöhemmin. Se ei kuitenkaan pelasta hidasta tarinaa, jonka olisi pitänyt jyllätä rajummin ja uskaltaa ottaa enemmän riskejä. Epäilemättä juoni tihenee ja yhteenotot tulevat yhä tärkeämmiksi jaksojen edetessä, ja tässä suhteessa yksi TV-sarjan parhaista elementeistä on mielestäni se, että asioiden annetaan kehittyä rauhassa ajan mukana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että räjähdysmäisemmän tuloksen on oltava tylsää.

Ruudulla nähdään joukko vankkoja näyttelijäsuorituksia, neonvalojen täyttämiä katuja ja satunnaisen mukavia puitteita, jotka ovat pieniä positiivisia puolia, ja ne paljastavat suuren budjetin, mutta myös paljon pettymyksiä muualla. Ehkä osaat arvostaa tällaista joissakin kohdissa esiintyvää maanläheisyyttä, mutta jos aiot laittaa Like a Dragon -leiman kaikkeen, olisi parempi, jos ainakin osa dialogeista tai hetkistä olisi lähellä sitä, mitä olemme usein nähneet. Etenkin, kun lainataan suositun pelin lähdemateriaalia.