Nintendo Switch 2 Welcome Tour, arviotunnelmat ovat kahtalaiset

Moni varmaankin kohotti kulmiaan, kun Nintendo julkisti pelin Welcome Tour eräänlaisena esittelypelinä Switch 2:lle. Monin tavoin se muistuttaa Wii Sportsia, sillä peli on suunniteltu eräänlaiseksi demoksi uudelle laitteistolle ja mahdollisuuksille, joita se tarjoaa.

Oma ajatukseni julkistuksen yhteydessä oli, että peli olisi pitänyt laittaa mukaan konsolin kanssa niin kuin Wii Sports oli, ja se pelihän vaikutti isosti siihen, että Wiistä tuli Nintendon menestynein konsoli siihen asti. Welcome Tour ei ole läheskään samalla tavalla tyylikäs, pelkistetty ja nopeasti vetoava kuin Wii Sports, ja se on oikeastaan siellä vaa'an toisessa päässä. Nyt on kyse todella pienistä henkilöhahmoista, paljosta tekstistä ja yllättäen monimutkaisesta suunnittelusta.

Taannoisen vierailuni aikana Saksan Nintendon luokse Frankfurtiin pääsin lopulta kokeilemaan Welcome Touria nähdäkseni, oliko pelissä ainesta omakseen, vaikka se myydäänkin vahvasti alennettuun hintaan. Ja on sanottava, että olen hieman vaikuttunut, hyvällä tavalla.

Welcome Tour on nimensä mukainen, ja koko peli (tai ainakin se osa, jota ehdin kokeilla) sijoittuu jättimäiseen Switch 2 -konsoliin ja sen lisälaitteisiin. Pelaan todella pienellä hahmolla, ja konsolin päällä on numeroidut teltat, jotka toimivat demoasemina tai kyselypöytinä kera henkilökunnan niitä käyttämässä, ja samalla ihmiset kävelevät ympäriinsä kuin turistit. Kaikki konsolissa, kuten napit, portit, kaiuttimet, magneetit ja niin edelleen ovat klikattavissa, ja jos painaa, saa pienen selityksen siitä, mitä mikin asia tekee.

Kaikkea katsomalla menestyksellisesti demojen pelaaminen ja kyselyihin osallistuminen avaa uusia alueita konsolissa. Vein pienen hahmoni (jonka voi tehdä omakseen) ja aloitin tutkimisen aina jättimäisestä vasemmasta Joy-Con 2:sta, sitten näyttöön ja sitten oikeaan Joy-Con 2 -ohjaimeen. Edistyminen ei ole aina helppoa, ja vaatii tietyn määrän mitaleja ja muita esineitä, jotka puolestaan ovat melko hyvin piilotettuja.

Omalta osaltani olin hieman yllättynyt, miten yksityiskohtainen Nintendo on kaikessa kuvauksessaan. Welcome Tour todellakin on syvällisempi kuin mitä luulisi, ja sitten klikkasin sensoria, joka toimii hiirimattona, ja opin miten Nintendo teki työtä erilaisten sensorivaihtoehtojen kanssa, koska etäisyyttä sensorin ja hiirimaton välillä on enemmän kuin tavallisessa PC:n hiiressä. Samalla tavalla opin, miten Joy-Con 2:n värinät voivat myös luoda ääntä, ja miten teknologia sen saavuttaa, joka havainnollistettiin tunnistettavalla äänellä, kun poimitaan penni Super Mario Brosissa. Mukana on usein vähän historiaakin, kuten Nintendo muistuttamassa, että he julkaisivat virallisen hiiren vuonna 1992 Mario Paintin mukana, ja myös oli olemassa Nintendo 64 Mouse Japanissa vuonna 1999. Se että Joy-Con 2 toimii kuin hiiri, on siksi enemmän tuttu kuin jokin aivan uusi asia Nintendolle.

Tietystä aiheesta luettuaan voi mennä kyselylevylle vastaamaan kysymyksiin jostakin aiheesta. Kysymykset eivät ole erityisen vaikeita, jos on lukenut merkkejä ympärillä, mutta jos ei ole, on vastattava osaan melkein sokkona. Moinen on epätavallinen lähestymistapa, mikä merkitsee, että opiskelen itse asiassa Nintendon mainoksia, jotka sekä vahvistavat näkemystäni, että peli olisi ehkä pitänyt olla konsolin mukana, että samalla huomaan, ettei peli ole kaikille, ja siksi Nintendo ei halunnut sitä mukaan laittaa.

Erilaiset demoteltat ovat siellä ja täällä, ja ne käsittelevät erilaisia Switch 2:n ominaisuuksia, ja ne ovat kiinnostavasti suunniteltuja. Esimerkiksi tapa, jolla Nintendo valitsee havainnollistaa 4K-grafiikkaa. Se tehdään ihanalla kentällä 1-1 Super Mario Brosista, ja miten pieni ja postimerkkimäinen kuva onkaan verrattuna oikeaan 4K-kuvaan. Koko kenttä mahtuu pieneen osaan, jonka läpi on paitsi pelattava, myös muun muassa läpäistävä Fire Flowerin kanssa, mentävä alas vihreää putkea, ja otettava mukaan 1UP-sieni. Minulle tässä iässä moinen on pyhää ja tuttua maata (vaikka onnistuinkin alokasmokassa kuolemalla heti ensimmäiseen Goombaan yllättyen, miten pientä kaikki onkaan), mutta vieressäni seissyt nuorempi oli vaikeuksissa vartin ajan, ennen kuin löysi palikan, josta sai 1UP-sienen.

Muita kokeilemiani harjoituksia oli pallon ohjaaminen labyrintin läpi käyttäen Joy-Con 2 -ohjainta hiirenä, ruudunpäivityksen huomaaminen siitä, miten kohteet lensivät ruudulla (havainnollistaakseen 120 ruudun mahtavuutta), ja marakassien minipeli, jossa havainnollistettiin, miten uusi ravistustoiminto pelaa. Viimeksi mainittu teki vaikutuksen, sillä Joy-Con 2:n tuntuma on selvästi erilainen, kun marakassissa on isompia tai pienempiä esineitä.

Suosikkini demoteltoista oli Twisterin kaltainen tarina, jossa oli laitettava sormet värillisille neliöille (osa demoista oli pelattava televisiolla, ja toiset taas laitteen ruudulla, ja tämä oli se jälkimmäinen) yrittäen aktivoida kaikki kymmenen. Sormeni menivät nopeasti solmuun ja silti olen sitä mieltä, että kyseessä oli hauska tietovisa tarjoten jotain uutta. Kaiken kaikkiaan demoteltat eivät ole mitään varsinaisesti uutta, mutta ne ovat silti viihdyttäviä ja täyttävät tarkoituksensa todellakin havainnollistaen laitteistoa ja rohkaisemalla yrittämään uudelleen tekemään ennätyksiä lisämitalien saamiseksi, jotta saa auki uutta roinaa.

Nintendo tietysti haluaa tienata Welcome Tourilla sen sijaan, että pakkaisi sen konsolin mukaan, ja aikani pelin parissa auttoi ymmärtämään, miksi se myydään erikseen. Se on tarinaltaan mittava, on paljon tekstiä, ja tuntuu suunnitellun vanhemmille pelaajille ja varmaankin sellaisille, joilla on tietoa Nintendon historiasta. Minusta kyseessä on peli, josta monet lapset ja aloittelijat eivät pidä, eikä se ole kaikille sovelias peli. Se on, kuitenkin, peli minun makuuni, vaikka minulla oli vain vähän aikaa tutkia, mitä kaikkea on tarjolla. Kerron lisää sitten, kun olen saanut arvioni valmiiksi.