Suomi
Gamereactor
artikkelit

Nintendo Switch ja ulkopuolisten kehittäjien epäröinti

Pohdinnassa Nintendon tulevan konsolin ulkopuolisten kehittäjien ja yksinoikeuspelien vähäisyys

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Nintendo Switchin julkistustilaisuudessa tammikuussa ei varsinaisesti juhlittu niin sanottujen kolmannen osapuolen kehittäjien pelijulkistuksilla. Bethesda sentään ilmoitti tuovansa jo vuosia sitten julkaistun The Elder Scrolls V: Skyrimin Switchille. Ubisoft on tukenut peleillään hyvin kahta Nintendon aiempaa konsolia, mutta jopa ranskalainen pelijätti on varuillaan Switchin kanssa. Activisionin panos on oleva Skylanders, ja Electronic Arts heittää soppaan FIFAn. Nintendon konsoli siis noteerataan, mutta mitään erityisen suurta luottoa ainakaan heti alussa ei suurilla kustantajilla tunnu olevan.

Tavallisesti ulkopuoliset kehittäjät haluavat olla heti alusta asti omalla panoksellaan mukana minkä tahansa uuden konsolin ilmestyessä. Jotain kuitenkin nyt selvästi puuttuu, koska julkaisupelien lista on niin pieni. Yhdeksi selitykseksi on tarjottu Nintendon suunnitelmaa ripotella pelijulkaisuja enemmän pitkin vuotta. Olisi silti luullut, että he haluavat ladata kunnon setin heti julkaisussa ihmisten pelattavaksi.

Nintendo Switch ja ulkopuolisten kehittäjien epäröinti

Japanilaisten ulkopuolisten kehittäjien tuki Switchille on länsimaisia parempi. Tämä on ymmärrettävää ottaen huomioon Nintendon panostuksen kotimaansa markkinoihin ja siihen, että Switch tuntuisi sopivan hyvin japanilaisten pelitottumuksiin. Dragon Quest Heroes I & II ovat toki vanhoja pelejä, mutta tuplajulkaisu heti maaliskuun alussa auttaa varmasti myyntejä.

Tämä on mainos:

Ulkopuolisten kehittäjien epäröinnin takana näyttäisi kuitenkin olevan muutakin kuin vain perinteinen "katsotaan" -asenne uuden laitteen julkaisun yhteydessä. Wii U epäonnistui pahasti, ja mahtavasti menestyneellä Wiillä myivät lähinnä Nintendon omat pelit. Jo aiemmin julkaistut pelit, kuten Rayman Legends, Steep, Skyrim ja Dragonball Xenoverse 2, eivät ehdi julkaisuksi kauppoihin. Tämä on suuri puute, sillä onnistunut julkaisupelivalikoima olisi ollut omiaan vakuuttamaan kuluttajille, ettei Switch kärsi samaa kohtaloa kuin kaksi edeltäjäänsä.

Mistä voisi olla kyse? Tavallisesti ulkopuoliset kehittäjät välttelevät ratkaisuja, joka monimutkaistaa heidän liiketoimintaansa. Switchin mukana tuleva 32 Gt:n levytila on varmasti yksi sellainen tekijä. Nykyisin kehittäjät pyrkivät koko ajan lisäämään tulojaan nimenomaan digitaalisen myynnin osalta, ja ainakin Activisionille ja Electronic Artsille pelien digitaalinen myynti muodostaa jo ison osuuden heidän voitoistaan. Siksi on helppo ymmärtää, miksi heidän innostuksensa Switchiä kohtaan on laimeaa. Käytännössä minkä tahansa digitaalisesti ladatun nykyaikaisen pelin pelaaminen Switchillä edellyttää lisäinvestointia ylimääräisen levytilan muodossa.

Nintendo Switch ja ulkopuolisten kehittäjien epäröinti

Verkkotoiminnot ovat toinen tärkeä osa-alue, jolla Nintendo on menettänyt ulkopuolisten kehittäjien tuen menneisyydessä. Sikäli kuin tiedetään niin DICEn suunnittelemaa Battlefieldiä Wii U:lle ei koskaan tapahtunut, koska ruotsalainen kehittäjä ei vakuuttunut Wii U:n kyvyistä verkkorintamalla. Lopulta Electronic Artsin tuki Wii U:lle kattoi vain neljä peliä ja nekin siksi, että yhtiö oli tehnyt aiemmin asiasta sopimuksen Nintendon kanssa. Switchin verkkotoiminnoista ei vielä ole selvyyttä, joten ehkäpä luvassa on jotain aiempaa helpommin käytettävää. Omat käyttäjätilit Xbox Liven ja Playstation Networkin tyyliin olisivat jo hyvä alku. Samaan aikaan ratkaisu ulkoistaa ryhmäkeskustelu eli party chat erilliselle puhelinsovellukselle herättää huolta. Ulkopuoliset kehittäjät tuskin haluavat rakentaa erityisen poikkeavia toimivuusratkaisuja peleihinsä vain ja ainoastaan Switchille.

Tämä on mainos:

Niin ikään tekniset tekijät on huomioitava. Ehkä joidenkin pelien kääntäminen Switchille vie enemmän aikaa ja resursseja kuin Nintendo ja ulkopuoliset kehittäjät haluaisivat. Ehkä tarvittavat työkalut eli dev kitit saapuivat liian myöhään. Ehkä kehitystyökaluja lähetettiin liian vähän ulkopuolisille kehittäjille, jolloin monimutkaisten pelien kääntämiseen Switchin julkaisuun ei ollut riittävästi aikaa.

Nintendo Switch ja ulkopuolisten kehittäjien epäröinti

Koettaako Nintendo kiirehtiä konsoliaan markkinoille? Tämä on ehdottomasti yksi mahdollisuus. Iso N on varmasti tietoinen siitä, että uusi Zelda riittää myymään konsolin innokkaimmille ostajille. Tämä ei tietenkään riitä ulkopuolisille kehittäjille, mutta Nintendolle itselleen se saattaa olla tarpeellinen alkupotku epäonnistuneen Wii U:n jälkeen. Jopa Nintendo 3DS on ollut viime aikoina vaikeuksissa, joskin Pokémon Sun/Moon piristi osaltaan myyntejä viime vuoden lopulla. Nintendon mobiilipelit ovat menestyneet hyvin, mutta silti iso N koki painetta saattaa Switch markkinoille nopeammin kuin ehkä olisi kannattanut. Syksyyn pitkittäminen olisi varmistanut kattavamman ulkopuolisten kehittäjien tuen laitteen julkaisun yhteyteen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö Switchistä voisi tulla valtaisaa menestystä.

Niin sanottujen kolmannen osapuolten kehittämien pelien vähäisyys Switchin julkaisussa johtunevat siis sekä yleisestä epävarmuudesta laitteen menestyksen suhteen, että mahdollisesta liian lyhyestä pelinkehitysajasta. Ilman tarkempaa tietoa on mahdotonta sanoa varmasti, epäonnistuiko Nintendo tiedottamisessaan ja kehittäjille antamassaan tuessa, vai vaativatko pelit yksinkertaisesti enemmän aikaa ollakseen valmiita.

Nintendo Switch ja ulkopuolisten kehittäjien epäröintiNintendo Switch ja ulkopuolisten kehittäjien epäröinti

Kilpailijoihin verrattuna Switchissä on huima potentiaali tarjota uudenlaisia pelikokemuksia monikäyttöisten joy-con-ohjaimien avulla. Nintendo itse varmasti osaa tämän innovoinnin parhaiten, mutta olisi silti hienoa nähdä muidenkin kehittäjien tekevän onnistuneita "erilaisia" pelejä Switchille. Ehkä tämä ottaa vain oman aikansa. Joka tapauksessa menestyäkseen Switch tarvitsee omat huippupelinsä, joilla kansojen syvät rivit saadaan kiskotuksi masiinan ääreen. Nintendo pystyy tähän varmasti yksinkin, mutta muiden tarjoama vetoapu ei tekisi pahaa. Esimerkiksi Platinum Gamesin Wii U -yksinoikeus Bayonetta 2 saisi tulla myös Switchille.

Nintendon uusi konsoli tarjoaa eittämättä jotain aivan uutta ja outoa, mutta edessä on silti lukuisia ongelmia voitettavaksi. Ensimmäinen näistä on se joukko, jolla on jo Wii U. Ensimmäinen mahdollinen pakko-ostos heille on Splatoon 2, joka julkaistaan vasta kesällä. Lisäksi kyse on jatko-osasta, joka näyttää hyvin samanlaiselta edeltäjänsä kanssa. Ulkopuolisten kehittäjien pelikavalkadi auttaisi tässä, mutta sellaista ei näytä olevan tulossa ainakaan toivotussa määrin. Joka tapauksessa pelaajien itsensä kannalta on erittäin toivottavaa, että Nintendon Switch on suuri menestys. Terve kilpailu on lopulta aina kuluttajan etu.

HQ
HQ
HQ
Nintendo Switch ja ulkopuolisten kehittäjien epäröinti


Ladataan seuraavaa sisältöä