Suomi
Gamereactor
artikkelit

Pelien tulevaisuus vai pelkkä päiväuni?

Playstation Now aloittaa Euroopan valloituksensa vuoden alkupuolella. Mutta toimiiko teknologia?

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Kuvittele, että uuden pelin aloittaminen olisi yhtä helppoa ja nopeaa kuin elokuvan katsominen Netflixistä. Ei kymmenien gigatavujen latauksia, ei kauppareissuja, ei kalliita laitehankintoja aina muutaman vuoden välein. Vain klikkaus ja raskainkin peli pyörisi millä tahansa ruudulla, kunhan se vain olisi yhteydessä internetiin. Unelmien täyttymys.

Pelien striimauspalveluista alettiin toden teolla puhua muutama vuosi sitten, jolloin itsekin antauduin korupuheille. Valitettavasti odotukseni eivät ole olleet enää yhtä korkealla sen jälkeen, kun pääsin testaamaan teknologiaa Yhdysvalloissa.

Täydellisen pelikokemuksen sijaan minua ­- ja kaikkia muita, jotka eivät asuneet palvelinkeskusten naapurissa - tervehti lähes käsinkosketeltava lagi kaikessa, mitä pelissä tein. Vika ei ole palvelimien kyvyssä renderöidä mitä hienointa grafiikkaa vaikka mummonmakkarin pöytärouskulle, vaan siinä aivan hillittömässä tiedonsiirtonopeudessa, jota normaalin täpäkkä pelikokemus edellyttää. Eikä ongelma ei ole poistumassa pelkin päivityksin. Se on internetissä ja etäisyydessä. Tämä tulee varmasti olemaan iso koetinkivi Playstation Now'n eurooppalaiselle betalle, jonka on määrä levittäytyä Eurooppaan, Iso-Britanniasta alkaen, ensi vuoden alussa.

Pelien tulevaisuus vai pelkkä päiväuni?Pelien tulevaisuus vai pelkkä päiväuni?
Sonyn visioissa jopa smart-televisiot pystyvät tukemaan Playstation Now'ta. Sonyn alkuperäisissä suunnitelmissa palvelu olisi toiminut myös älypuhelilla. Nyt kun PS Mobilea ollaan ajamassa alas, tämä saattaa jäädä haaveeksi.
Tämä on mainos:

Rapakon toisella puolella palvelu on ollut jo useita kuukausia suuren yleisön testattavana. Kuka tahansa Playstation 4:n omistava pääsee mukaan. Valikoimasta löytyy kirjo PS3-pelejä, joita ei mitenkään muuten voi PS4:llä pelata. Yleinen mielipide on kuitenkin se, ettei palvelu yksinkertaisesti toimi tarpeeksi hyvin ollakseen hintansa väärti. Peleistä pyydetään kohtuullisen korkeita vuokrahintoja, ja pelikokemus vaihtelee viiveen mukaan. Näppituntuma kärsii, kun ohjaus ei siirry välittömästi peliin. Kuvio ei ole juuri sen kummempi kuin pari vuotta sitten, jolloin OnLive ja Gaikai (Sony osti yrityksen Playstation Now'n pohjaksi) yrittivät mullistaa pelaamisen - siinä onnistumatta.

Viiveen taustat vaativat vähän selitystä. Ajatellaan vaikkapa, että käyttäjä vuokraa palvelusta Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriotsin. Tämä painaa pelin käyntiin. Käsky ohjataan käyttäjän konsolilta lähimmälle Sonyn serverifarmille, jossa sopiva suoritinaika allokoituu tälle käyttäjälle ja Patrioottien aseille. Palvelin käynnistää pelin. Käyttäjä ei vielä näe kotona mitään. Jotta kuva tulisi esiin päätelaitteen tv-ruudulle, on palvelimen työnnettävä videostriimi - samanlainen kuin Netflixissä, Youtubessa tai Twitchissä - paluupostina käyttäjän suuntaan. Kun pelistä on renderöity kuva, se pakataan lennossa pienempään kokoon ja pudotetaan linjalle. Linjassa se matkaa mahdollisesti satoja kilometrejä, kunnes se saavuttaa käyttäjän konsolin, joka sitten purkaa kuvan ja heittää sen tv-ruudulle. Ja tämä pitää tapahtua kymmeniä kertoja sekunnissa.

Totta on, ettei mikään vaihe ei yksittäin vaadi paljon aikaa, mutta kokonaisena prosessina millisekunnit kasautuvat ihan toisella tavalla kuin ajettaessa peliä perinteiseen tapaan konsolilla itsellään. Näppäinkomennot eivät mene ohjaimesta vain konsolille, vaan niiden on mentävät palvelimille asti, eikä konsoli itse renderöi peliä, vaan kuva tulee videovirtana palvelimilta. Lopputuloksena pelaaja tuntee herkemmin ohjauksessa viivettä, joka voi nopeissa, tarkkuutta vaativissa peleissä merkitä epäonnistumista.

Idea on todella kunnioitettava, ja teoriassa pelien striimaus on kyllä toteuttamiskelpoinen konsepti. Esimerkiksi Steamin suhteellisen uusi kotistriimaus on osoittanut, että etäpelaaminen voi toimia ongelmitta, kun isäntäkone ja päätelaite ovat molemmat kodin seinien sisäpuolella. Ongelmia alkaa kasautua, kun isännän ja päätteen väliin tulee lisää muuttujia: verkkolaitteet, kaapelien kunto, internetyhteyden tarjoajat, maantieteelliset välimatkat ja muut mahdolliset yhteyttä häiritsevät tekijät. Moitteeton pelikokemus vaatii sitä, että peli reagoi luotettavasti, ennakoitavasti ja nopeasti käyttäjän komentoihin. Jo pieni yhteysnopeuden heikentyminen voi aiheuttaa striimattavaan peliin tuntuvan tuntuman muutoksen.

Tämä on mainos:
Pelien tulevaisuus vai pelkkä päiväuni?
PS Now'ta edeltävät OnLive ja Gaikai. Gaikai myytiin Sonylle, OnLive taas on alkurynnistyksensä jälkeen jäänyt pahasti nichen asemaan. Suoratoiston lähitulevaisuus näyttää kodin ulkopuolisesta lähteestä kovin epävarmalta.

Microsoft on myös änkemässä pilvipalveluiden kentälle, mutta eri näkökulmasta kuin Sony. Xbox Onen lähestymistavassa palvelimille "ulkoistetaan" vain osa pelin laskentataakasta ­- asiat, jotka eivät vaadi välitöntä vastetta. Esimerkiksi dynaamiseen valaistukseen ja tuhoefekteihin liittyviä komponentteja on ajateltu voitavan siirtää pilveen. Konsolin oma rauta hoitaa silti kontrolleihin ja pelin sulavuuteen liittyvän työn.

Pitää myös muistaa, että Microsoftin ja Valven kehitelmät eivät edellytä käyttäjältä lisämaksuja (ainakaan näillä näkymin). Playstation Now -peleistä sen sijaan joutuu maksamaan ekstraa, eikä kokemus ole toistaiseksi ollut moitteeton.

Jos Sony haluaa luoda Playstation Now'sta suositun ja pysyvän palvelun, ja pitkässä juoksussa vielä tekevän sillä rahaa - ja uskokaa pois, todella haluaisin palvelun onnistuvan - heidän on tehtävä pelien vuokraamisesta houkuttelevampaa ja minimoitava yhteyden laatuun vaikuttavia tekijöitä. Jälkimmäinen onnistuu vain lisäämällä palvelinkeskusten määrää, mikä puolestaan lyhentää välimatkaa käyttäjiin. Yksi tai kaksi keskusta per manner ei riitä. Uskoisin, että Sony tarvitsee Euroopassa ainakin yhden keskuksen per maa täyttääkseen lupauksensa.

Lyhyellä aikavälillä Playstation Now'n asema ei näytä vallankumoukselliselta. Se voi olla eräänlainen gimmick, jolla lievitetään taaksepäinyhteensopivuuden puutetta, mutta PS Now tuskin uhkaa perinteistä pelaamista ainakaan lähitulevaisuudessa. Toki jos Sony saa palvelun ominaisuuksia parannettua, kiinnostuskin voi kasvaa. Sonylle palvelun kehitys voi kuitenkin tulla todella kalliiksi.

Pelien tulevaisuus vai pelkkä päiväuni?
Pelien tulevaisuus vai pelkkä päiväuni?Pelien tulevaisuus vai pelkkä päiväuni?


Ladataan seuraavaa sisältöä