Playstation 4:n ohjain kokeilussa

Dualshock 4 on ensivaikutelmaltaan lähes sama kuin ennenkin, mutta mitä enemmän sitä käsissään pyörittelee, sitä selvemmin erot tulevat esiin.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy luonnollisesti materiaaliin. Ohjaimen etupuolella on tavanomaista mattapintaista muovia, mutta karkeaksi kuvioitu taustapuolisko tarjoaa heti pitävämmän näppituntuman kuin sileä ja liukas Dualshock 3. Muutos lupaa hyvää tulevia pelisessioita ajatellen.

Pelatessa Sonyn messualueella Driveclubia ja Knackia aloin kuitenkin huolestua, että jokin tuntumassa mättää. Vertaillessa vanhaa ja uutta ohjainta eroja paljastuu kolme lisää. PS4:n ohjain on kauttaaltaan paksumpi, joten se ei uppoudu kouriin. Kahvat eivät myöskään kavennu kärkiin päin, joten ne eivät mahdu kämmenpohjiin yhtä helposti. Kun tähän lisätään hienonhieno muutos tattien sijoittelussa, peukalot eivät enää hakeudu keskelle suoraan toisiaan kohti, vaan osoittavat ylemmäs.

Hapuilu ei onneksi ole ohjaimen itsensä syytä, vaan seurausta vanhasta tottumuksesta. Ohjainta ei voi pitää kädessä kuin Dualshock 3:a. Siis alkukankeutta, jonka voi odottaa katoavan ajan myötä. Ja vaikka en ole vielä aivan intopinkeänä kahvojen paksuudesta, uudet tatit ovat selvästi aiempaa mukavammat (näyttivät kelpaavan myös niille, joita Dualshock 3 ei miellyttänyt). Tattien päitä on koverrettu, mikä antaa paremman pidon peukaloiden taiteillessa korotetuilla ulkokehillä, mutta koverruksen keskellä on edelleen pieni kupera kohouma, joka saa päät tuntumaan täyteläisiltä eikä yhtä kuppimaisilta kuin Xboxilla.

Vanhat kumiset Start- ja Select-painikkeet on korvattu pitkänomaisilla näppäimillä, jotka lepäävät nyt ohjaimen yläreunassa ristiohjaimen ja päänäppäinten likellä. Kuten jo helmikuussa konsolin ensiesittelyssä selvisi, näiden toiminnot on vaihdettu. Select on nyt Share (pelivideoiden jako sosiaaliseen mediaan), kun taas Startista on tullut Options, jota pelit oletettavasti voivat käyttää asetusvalikkonsa esittämiseen. PS-näppäin on vastaavasti siirretty lähemmäs ohjaimen alareunaa, joskin se sijaitsee edelleen keskellä.

Ohjaimen keskiosan uudelleenasettelua on vaatinut kosketusalusta, joka nyt dominoi ristiohjaimen ja päänäppäinten välistä tilaa. Sillä ei ollut mitään käyttöä pelidemoissa, mutta se napsahti kevyesti sitä painettaessa. Kosketuspinta kaartuu ohjaimen päädyn yli, jossa sitä kohtaa standardi USB-liitin ohjaimen yhdistämiseksi konsoliin. Liittimen alapuolella puolestaan on venytettyä kolmiota muistuttava valo, joka ilmaisee eri väreillä pelaajan paikan. Sininen oli seksikäs pimeässä tilassa, mutta nähtäväksi jää, onko väripalkki yhtä kätevä ilmaisin päiväsaikaan kuin nykyiset numeroidut pikkuledit.

Ristiohjain ja päänäppäimet eivät ole kokeneet suuria muutoksia. Ristiohjain on yhä neliosainen ja tarkka, joskaan ei tuntumaltaan aivan niin kliksahtava kuin olisin toivonut. Olkanapeissa ja liipaisimissa on niin ikään tutunoloinen tuntuma, mutta liipaisimet on muotoiltu uudelleen paremman pidon varmistamiseksi.

Sovitellessa käsiä ohjaimen pulskempaan muotoon ja tattien ja liipaisimien eroihin rasituksen merkkejä ei voi olla huomaamatta, mutta kaikkeen tottuu. Ohjainta arvostaa sitä enemmän mitä enemmän sitä tutkii - aivan kuin koko konsoliakin. Se on itsevarma päivitys japanilaiseen klassikkoon, mutta vaatii oman oppimiskäyränsä sietämistä. Kun vanha malli on ollut käytössä vuosikymmenen, ei ihme että uusi muoto aiheuttaa pieniä jännityksiä konkarin niveliin.