Haluatko tuntea miltä tuntuisi tehdä tiedettä väitöskirjan rustaamisen merkeissä? Nyt puhutaan siis sellaisesta oikeasta tieteestä, eikä jotain tieteiselokuvien hölynpölyä. Nyt voit kokea miltä akateemikon elämä tuntuu ja parasta tässä on se, että saat kokea koko akateemisen uran nousun ja loiston reilussa tunnissa, eikä sinun tarvitse uhrata tieteentekemisen alttarille puolta vuosikymmentä, urakehitystäsi, sekä mielenterveytesi rippeitä.
Publish or Perish käsittelee akateemikon, ja etenkin väitöskirjatutkijan elämää kepeällä ja humoristisella otteella. Kyseessä on kevyt bilepeli, jonka säännöt kirjaimellisesti mahtuvat laatikon kanteen, joten aiheestaan huolimatta tämän opettaa peliporukalle reilussa viidessä minuutissa.
Pelin tarkoituksena on julkaista mahdollisimman nopeasti viisi artikkelia, jotka toivon mukaan saavat myös paljon viittauksia. Miten artikkelin ideointi-, kirjoitus-, ja julkaisuprosessi sitten toimii? Pelin alussa pöydälle asetetaan esille kahdeksan erilaista tutkimusartikkelia, jotka vain odottavat julkaisuaan. Jokaiselle pelaajalle jaetaan muutama käsikortti, joissa kuvataan symboleilla erilaisia tutkimukseen liittyviä asioita kuten uusia ideoita, tutkimusdataa, aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja niin edelleen. Näitä symboleja käytetään sitten artikkelien julkaisemiseen. Osa julkaisuista vaatii vain kahden kortin pelaamista, osa puolestaan kolmen. Kolmen kortin julkaisut tuottavat enemmän viittauksia. Kahden kortin julkaisut kuvastavatkin hyvin konferenssipapereita, kun taas kolmen kortin julkaisut vastaavat lehtiartikkeleita. Jälkimmäiset teettävät enemmän työtä, mutta todennäköisesti ne tuovat kirjoittajalleen ajan saatossa enemmän viittauksia.
Pelivuorot ovat nopeita ja yksinkertaisia. Vuoronsa aikana pelaaja voi pelata niin monta korttia kuin haluaa, kunhan kortit täyttävät kokonaisen artikkelin julkaisemisen vaatimukset. Jokaisessa kortissa on lisäksi tunnelmallisia kuvaustekstejä, joiden nivominen yhteen luo loistavia minitarinoita. Ehkä paperin idea tuli sinulle painajaisessa, joka johtui edellisillan pizzan mättämisestä. Tämän myötä lähdit etsimään lisää lähteitä, kunnes lopulta päädyit takaisin alkupisteeseen ja kaiken lisäksi olet nyt niin täynnä abstrakteja, että puhetyylisikin muistuttaa niiden kirjoitustyyliä.
Lisäksi vuorollaan voi pelata muiden pelaajien elämää enemmän tai vähemmän haittaavia toimintokortteja, joissa kuvataan erilaisia tutkimuksessa kohdattuja haasteita. Ehkäpä keräämäsi data ei ollutkaan niin laadukasta kuin toivoit ja sen myötä joudut pelaamaan yhden ylimääräisen datakortin ennen seuraavan artikkelin julkaisemista. Tai ehkäpä plagioit muiden tutkimusta, jonka seurauksena muiden pitää vastata trivia-kysymykseen ja väärin vastanneet joutuvat luovuttamaan sinulle valitsemansa kortin. Vuoron lopuksi käteen nostetaan joko kaksi korttia nostopakasta, vaihtoehtoisesti voi kaivaa haluamansa kortin poistopinosta.
Kun yksi pelaajista saa viidennen artikkelinsa ulos, on kaikilla muilla vielä yksi kierros aikaa pelata kortteja, jonka jälkeen koittaa väitöstilaisuuksien aika. Väitöstilaisuudessa on minuutti aikaa nivoa julkaisunsa yhteen koherentiksi kokonaisuudeksi. Kukin pelaaja saa oman miniväitöksensä, jonka jälkeen äänestetään siitä, kuka saa yhden kolmesta erikoispalkinnosta. Palkinnon saavat eniten sarkastisia kommentteja pelin aikana antanut, pelaaja kuka nivoi väitöksensä parhaiten yhteen, sekä se pelaaja kuka ei aivan saavuttanut kumpaakaan edellä mainituista. Kukin palkinto on parin viittauksen arvoinen. Lopuksi eniten viittauksia kerännyt voittaa.
Bilepeliksi tämä sopii oikein mainiosti, mutta nauttivatko tästä myös akateemiseen elämään tottumattomat, vai toimiiko tämä paremmin akateemikoiden parissa? Vastaus on vahva "mahdollisesti". Mikäli akatemia ei ole pelaajille entuudestaan tuttu, on mukana hyvä olla ainakin yksi akateemikko. Hän voi toimia oikean elämän vastinkappaleena ja selittää auki pelissä kohdattuja kärjistetyn absurdeja tilanteita. Toisaalta taas väitöskirjatutkijoille peli voi tarjota keinon purkaa työpaineita pelin avulla. Aika helposti juttu lähtee lentämään korttien aiheista, oli sitten kyseessä datankeräämisen haasteet, vastausten epäselvyys, tiettyjen julkaisujen absurdilta kuulostavat nimet ja niin edelleen. Pelisessio tutkijoiden kesken voikin tuntua kuin ryhmäterapialta, joka antaa kaikille purkaa paineita. Väitöstutkijoille tämä toimii siis pelin lisäksi myös hyvänä stressileluna, ja peli sopii hyväksi viihteeksi etenkin kevyempiin illanistujaisiin akateemikoiden kesken.
Muutama sana lisäosista. Niitä on julkaistu tähän mennessä kolme kappaletta. Ne eivät muuta peruspelin konseptia radikaalisti, mutta tuovat siihen kuitenkin pikantteja muutoksia. Midterm Grading Extravaganza on lisureista yksinkertaisin, sillä se yksinkertaisesti kasvattaa triviakorttien määrää 160 uudella kortilla. Academic Sh*tpost tuo peliin 12 uutta artikkelia. Nyt mukana ovat myös saalistajajulkaisijat (predatory publishers), jotka eivät välitä artikkelin laadusta vaan kaikki käy. Oikeassa maailmassa tällaiset julkaisijat eivät ole kiinnostuneista muusta kuin siitä, että tutkija maksaa heille rahaa artikkelinsa julkaisemisesta. Se ei välttämättä käy läpi minkäänlaista vertaisarviointia. Samalla saa tuhottua koko tieteellisen uskottavuutensa kertaheitolla. Revenge of Reviewer 2 lisää peruspelin kortteihin 38 uutta toimintokorttia, joilla nimensä mukaisesti voi langettaa Reviewer 2:n vihan jonkun ylle. Normaalisti julkaisut arvioidaan vähintään kolmen vertaisen toimesta ja useimmiten se on vertaisarvioija numero kaksi, joka antaa eniten lokaa niskaan. Luulitko saavasi julkaisun läpi? Älä kuvittelekaan, sillä vertaisarvioija numero kaksi erosi juuri kumppanistaan, joten voit heittää hyvästit julkaisullesi. Lisäosat ovat toki hyvä lisä peruspelin puhki pelanneille, mutta ne eivät millään muotoa ole pakollisia.
Kokonaisuutena Publish or Perish toimii kevyenä satiirina oikeasta elämästä. Se korostaa akatemian raadollisuutta, sillä hyvin helposti tutkijoiden elämäntyö typistyy hyvin suppeaksi kysymykseksi siitä, paljonko hän on julkaissut ja kuinka paljon viittauksia hän on vuosien varrella kerryttänyt. Tällaisiin mittareihin tukeutuminen yksinkertaistaa liikaa kyseisen henkilön tutkimuksen laadusta, mutta koska niitä on helppo käyttää ja tulkita, niihin nojaudutaan liiankin helposti. Mikäli akateeminen maailma ei ole tuttu, voi pelillä testata sitä, miltä tutkimuksen tekeminen noin yksinkertaistetusti tuntuu. Kaverini kokivat yllättävän aitoja turhautumisen tunteita, kun tutkimus ei edennytkään odotetulla tavalla. Ja samalla virisi keskustelua siitä, kuinka jonkun toisen julkaisu ei ole parempi kuin oma, mutta silti se kerää enemmän viittauksia. Jos peliä lähestyy aivan puhtaasti mekaniikkojen pohjalta, se on yksinkertaisesti pelkkien symbolikokoelmien kartuttamista. Toisaalta, jos sitä lähestyy akateemisen elämän kuvauksena, voi sen pelaaminen sekä lisätä tietoutta siitä että toimia varaventtiilinä tutkijoina toimiville.
Pelkästään pelinä: 6/10
(Väitös)tutkijan stressiä lievittävänä pelinä: 10/10
