Resident Evil (Netflix), 1. kausi

Kerron heti alkuun oman salaliittoteoriani Netflixin ihmisten näyttelemän Resident Evil -sarjan synnystä. Minkäänlaisia todisteita minulla ei ole esittää. Netflixin johto antoi mahtikäskyn uuden Resident Evil -sarjan tekemisestä. Rahaa ei liiaksi ollut, eikä paljoa aikaakaan. Työryhmä kaivoi siis naftaliinista joskus aikaisemmin hylätyn käsikirjoituksen. Se kertoi kahden erikoisen siskoksen tarinaa maailmanlopun jälkeisessä maailmassa. Tarinaa muokattiin pintapuolisesti sieltä ja täältä, jotta se saatiin sopimaan edes vähän Resident Evilin muottiin. Seuraavana työvaiheena oli muokata henkilöhahmojen sukupuoli, rotu ja seksuaalinen suuntautuneisuus siten, että sarja ilmentäisi mahdollisimman hyvin nykyajan progressiivisia ja moderneja tuulahduksia. Lopuksi jokaisen kahdeksan jakson alkuun lätkäistiin sanapari "Resident Evil". Valmista tuli, ja vieläpä aika- ja budjettirajojen puitteissa!

Kuten yllä olevasta voi päätellä, ei sarjassa ole joitakin nimiä lukuun ottamatta mitään, joka toisi mieleen Resident Evilin. Juonellisesti liikutaan pääsääntöisesti kahdella eri aikakaudella, jotka ovat ennen ja jälkeen maailmanlopun. Tämän ohella käsiteltäviä aikajaksoja on muitakin. Laskujeni mukaan niitä taisi olla yhteensä 4-5 kappaletta. Moinen hankaloittaa tarinan hahmottamista, sillä katsojan on itse tehtävä työ nähtyjen tarinapalasten yhdistämiseksi. Katsojan kannalta tärkeintä on ehkä se, että iso osa tarinasta sijoittuu New Raccoon Cityn kaupunkiin Etelä-Afrikassa, joka siis rakennettiin sen alkuperäisen Raccoon Cityn tuhon jälkeen. Resident Eviliä pelanneet tietävät, että kaupunki sai niskaansa atomipommin vuonna 1998.

Pääosassa ovat kaksoset Jade (Ella Balinska) ja Billie Wesker (Adeline Rudolph), jotka ovat tietenkin peleistä tutun Albert Weskerin (Lance Reddick) tyttäriä. Tai ainakin melkein. Kuvioon liittyy geenien manipulointia, sillä Jade on mustaihoinen ja Billie aasialainen. Tässä versiossa Albert Wesker itse on niin ikään mustaihoinen, ja Umbrella-yhtiötä johtaa puolestaan valkoihoinen nainen Evelyn Marcus (Paola Nunez), joka on naimisissa naisen kanssa. Sarjassa esitellään muitakin pariskuntia, ja ainakin sellainen mielikuva jää, että puolisot ovat yleensä eri rotua keskenään. Lisäksi nainen on se uraan panostava työmyyrä, kun taas mies on jäänyt kotiin pitämään lapsista huolta. Ja varsin usein pariskunnan mies ei ole lasten biologinen isä. Vastaavia esimerkkejä on muitakin. Netflixin Resident Evil on siis mahdollisesti se suoratoistopalvelun kaikkein progressiivisin ja modernein sarja. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia, on tietenkin jokaisen itse päätettävä.

Kaikkiaan kahdeksaan jaksoon ei mahdu oikeastaan yhtään mitään, mikä saisi katsojan kiinnostumaan. Vastaavia tieteisviritelmiä on aikojen saatossa katseltu ennenkin. Tuotantoa on ilmeisesti vaivannut budjetin pienuus, ja se näkyy niin kuvauksessa, lavasteissa kuin tehosteissakin. Kuvakoot ovat lähes aina pieniä, joilla varmaankin yritetään peittää lavasteiden pientä kokoa. Ja ne lavasteet ovat sitten poikkeuksellisen muovisia ja epäuskottavan näköisiä. Käytössä on ehkä ollut muutama erilainen tehdashalli, jotka on sitten rakennettu ja valaistu eri tilanteisiin sopiviksi. Zombien maskeeraus on epäonnistunut, sillä näyttelijöiden pään yli vedetty kuminen naamio erottuu aivan liian selvästi. Digitaalitehosteet ovat suorastaan luokattoman huonoja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Sarjan kunniaksi on sanottava se, että kaikki näyttelijät hoitavat työnsä joko hyvin tai oikein hyvin.

Kaiken huipuksi lienee selvää, ettei tarina saavuta minkäänlaista tyydyttävää ratkaisua. Minun on kuitenkin vaikea kuvitella, että jatkoa saataisiin ensimmäisen kauden näyttöjen perusteella. Sarja olisi kannattanut reilusti tehdä joksikin ihan muuksi kuin Resident Eviliksi, ja panostaa kunnolla niin tarinaan kuin budjettiinkin. Kestoa tällä ensimmäisellä kaudella ei onneksi ole kuin yhteensä ehkä kahdeksan tuntia, mutta suosittelen lämpimästi käyttämään sen ajan johonkin muuhun.