Sleeping Dogs - hulinaa Hongkongissa

Huoneen täyttävistä äänistä ei voi erehtyä. Vaikka meitä on päälle viisikymmentä henkeä tiiviisti ahtautuneena penkkiriveille, ei kukaan puhu mitään. Sen sijaan kuultavissa on vain kuulakynien hermostunutta napsutusta, tärkeileviä askeleita lattialla ja pehmusteiden kahinaa ihmisten vääntelehtiessä istuimillaan. Yhdessä nämä muodostavat juuri sen erityisen ilmapiirin, kun huoneellisesta journalisteja on tulossa ensimmäiset median edustajat, jotka pääsevät näkemään uuden pelin.

Olemme Jumbo Kingdomissa, kelluvassa ravintolassa jossain päin Hongkongia. Kaupunki ei ole aivan sattumanvarainen paikka esittelylle, sillä se muodostaa näyttämön pelille, jonka traileri on juuri pyörähtämässä käyntiin. Kohtaukset etenevät screenillä henkeäsalpaavaa vauhtia. Räiskintää, kungfua, murtuneita luita. Peli, jota ennen kutsuttiin nimellä True Crime: Hong Kong, on nyt Sleeping Dogs. Ajatukseni harhautuvat välittömästi englantilaiseen sanontaan "let sleeping dogs lie", mitä meillä vastaa sanonta "älä herätä nukkuvaa karhua".

Assosiaationi katkeavat kuitenkin lyhyeen, kun valokeila kääntyy kehittäjä United Front Gamesin ja julkaisija Square Enixin edustajiin, jotka ovat innokkaita ryöpyttämään toimittajia Sleeping Dogsin sloganeilla, faktoilla ja yksityiskohdilla. Keskittymiseni kiinnittyy erityisesti siihen, mistä kehittäjät kertovat saaneensa inspiraation pelille.

Henkilökohtaisesti olen ajatellut pelin kohdalla paljon Grand Theft Autoa. Mielikuvaa on vaikea välttää, kun kyse on avoimista maailmoista, kaupunkirymistelystä ja ganstereista. Lisäksi Rockstarin sarjaan sisältyy lajityypin kärkeä edustavia toimintakohtauksia, jotka ovat pinttyneet mieleen yhdessä muun muassa Just Cause 2:n huippuhetkien kanssa. Mutta kun United Frontin Stephen van der Mescht ottaa lavan, eivät aiheena ole muut pelisarjat, vaan sen sijaan puhe keskittyy paljolti elokuviin.

On selvää, että toimintapelin tekeminen Hongkongiin ilman jonkinlaisia "honkkarielokuvan" vaikutteita tuntuisi uppiniskaiselta. Bruce Lee, Chow Yun ja Jackie Chan välähtävät kaikkien mieleen, kun kaupungista puhutaan toimintaviihteen kontekstissa. Ja listaa potkivista akrobaateista voisi jatkaa loputtomiin. Elokuvamaailman perintö poliisien ja roistojen kungfubalettien muodossa on selkeä voimavara, johon pitää pureutua. Vilkaistessani muistiinpanojani esiin nouseekin sana "megatappokungfua". Aivan listan kärjestä.

Erityistä huomiota on saanut elokuva Infernal Affairs, joka yhdessä amerikkalaisen uudelleenfilmatisointinsa The Departedin kanssa iski hyökyaallon lailla elokuvateattereihin ja Oscar-gaalaan muutama vuosi sitten. Parempia vaikutteita Sleeping Dogsin himoitsemalle draamalle tuskin onkaan, mutta korkeat tavoitteet asettavat myös korkeat vaatimukset. Infernal Affairsin sankarin Chan Wing-Yanin tavoin pelin sankarina keikkaloi Wei Shen, poliisimies, joka riskeeraa elämänsä ja raajansa soluttautumalla julmaan rikollisorganisaatioon oikeudenmukaisuuden ja tuomioiden toivossa.

Konsepti identiteetiltään häilyvästä sankarista - tai jopa anti-sankarista -, joka kamppailee ideaalien ja tavoitteiden välissä, ei ole mitään uutta dramaturgian kentällä, mutta sillä ei ole valtavaa merkitystä. Aihe on mielenkiintoinen ja Sleeping Dogs voi onnistua vaikuttamaan. Mutta tämä edellyttää sitä, että pelin elokuvamaiset piirteet pysyvät korkealla tasolla läpi pelin, mikä puolestaan vaatii sitä, että United Front Games hallitsee hienovaraisen tasapainon kahlitsevan kerronnan ja vapaan hiekkalaatikon välillä.

Kuinka tyylikkäästi kokonaisuuden säikeet lopulta solmitaan yhteen, sitä on mahdotonta näin varhaisessa vaiheessa ennakoida, mutta pääsimme päivän päätteeksi kokeilemaan Sleeping Dogsia lyhyelti. Testattavaksi tarjottiin kaksi alpha-asteella olevaa tehtävää Xbox 360 -versiosta.

Ensimmäisessä tupsahdin suoraan katujen vilskeeseen varjostamaan tyyppiä, jonka kanssa on selvästikin jotain selvitettävää. Havaitessaan Wei Shenin hahmo nimittäin ampaisee pakoon hippulat vinkuen, mikä käynnistää ajojahdin. Jahdin aikaan maisema vaihtuu torimaisesta alueesta takakujille ja Wei Shenin on osoitettava varsin harjaantuneita parkour-kykyjä, mikäli mielii pysyä roiston kannoilla. Koko kohtauksesta tulee kuin kuorrutettu paluu samoille kaduille, joihin omakohtaisesti ihastuin alle vuorokausi aiemmin.

Tahti ei hellitä ennen kuin jahti on ohi ja löydän itseni keskeltä, onneksi aseistamattomia, roistoja. Viimein tarjoutuu mahdollisuus käsikähmään! Kehittäjien mukaan heidän yhtenä tavoitteena on ollut panostaa taistelumekaniikan yksityiskohtiin, enkä mene tätä kiistämään. Mallia on epäilemättä katsottu Rocksteadyn Batman-peleistä, mutta miksi ei? Roistojen nujertaminen rytmikkäästi iskunappeja takoen tuntuu hyvältä, ja myös vastaiskuja ja brutaaleja lopetusliikkeitä ripotellaan mausteeksi sinne tänne. Turpasaunat eivät aivan yllä esikuvansa tasolle, mutta toisaalta tällaista olisi typerää vaatia keskeneräiseltä hiekkalaatikkopeliltä.

Tämän jälkeen, ja viimeisenä ohjelmassa, seurasi autokilpailu normityyliin. Kauniita tipuja, nopea leikkaus ja lähtövalot tauluun - ei mitään krumeluureja. Ajomallin arviointi muutaman minuutin perusteella on aina vaikeaa, mutta valehtelisin jos väittäisin, että olisin tältä istumalta innostunut Sleeping Dogsin kaahailusta. Tuntuma oli tavanomainen, ripauksella lennokkaampia elementtejä kurveissa - hyväksyttävä muttei sädehtivin osatekijä pelissä, johon kuuluu niin paljon muutakin. Kehittäjä ei tietenkään ole lajityypin spesialisti, joskin muutamilla tiiminjäsenillä kerrottiin olevan kokemusta EA Black Boxilta (Need for Speed). Ajokokemuksen ristiriitaisuus hieman kalvaa, mutta kokonaisuutena United Front Gamesin luoma tunnelma, toiminta ja kungfu jättivät ensikosketuksesta tyytyväisen mielen.