Takaisin Raptureen

Lento on suurinpiirtein puolivälissä. Olen jossain Atlantin yllä täpötäydessä Boeing 747-400:ssa. Matka on ollut tuttuun tapaan uneton. Olen eräs niistä jotka kykenevät vain harvoin nukkumaan matkoilla. Katselen ulos ikkunasta, ajatellen Rapturea, haaveillen hetkisen. Ehkä se on tuolla pinnan alla, odottaen seuraavaa tulokasta saapuvaksi?
Aikana jolloin lentokoneessa röyhyttely oli vielä sosiaalisesti hyväksyttyä ja laillista, ylitti Bioshockin päähenkilö Jack tuon saman meren. Hän mietti pientä tilaa, muistojensa kotia, ja vanhempiaan, jotka kertoivat Jackin olevan jollain tavalla erikoinen. Hän tuskin tiesi, että hänestä tulisi erikoinen sillä hetkellä kun kone syöksyisi kylmään veteen, josta löytyisi portti toiseen maailmaan. Aivan kuin hänen kohtalonsa olisi ennalta määrätty.

Mutta Bioshockin todellinen tähti ei ollut Jack vaan Rapture, vedenalainen vapaakaupunki täynnä mahdollisuuksia, ja jossa yksilön vapaus oli korkeimmalla jalustalla. Jokin oli kuitenkin mennyt pahasti pieleen. Rapturen ylellistä ja dekadenttia elämää viettävät asukkaat olivat degeneroituneet psykopaateiksi, jotka piikittivät Adamia, geenimutaatioita aiheuttavaa huumetta, joka antaa käyttäjilleen kyvyn hallita elementtejä ja ajatuksia. Kun sen saantikanava järkkyi, addiktoituneet asukkat kävivät toistensa kurkkuihin ja vedenalainen utopia muuttui Art Decon ja karun evoluution kutomaksi painajaiseksi.

Rapturen alkuperäisistä tapahtumista on kulunut kymmenen vuotta. Kaupunki on kehittynyt tänä aikana, ja Adam virtaa vieläkin voimakkaampana sen kujilla. Tällä kertaa Rapture on todella paha paikka, eikä Jackista olisi tällä kertaa vastusta sen asukeille. Pelaaja astuukin Big Daddyn saappaisiin.
Ikoniseksi hahmoksi muodostunut jättiläinen on panssaroituun sukelluspukuun sonnustautunut ihminen, joka on geneettisesti ja kyberneettisesti muokattu kestäväksi, vahvaksi ja ennen kaikkea vaaralliseksi olennoksi. Pelaaja ei kuitenkaan ole mikä tahansa Isukki, vaan onnistunut prototyyppi, Subject Delta. Se on ainutlaatuinen olento, sillä muiden henkisesti steriloitujen suurpappojen sijaan se on säilyttänyt vapaan tahtonsa. Antiikkisessa sukelluspuvussaan se on myös suuri, hämmästyttävä ja uskomattoman voimakas. Juuri passeli uudistuneeseen Raptureen.

Bioshock 2:n pahis on Sofia Lamb, entinen Andrew Ryanin poliittinen vastustaja. Lamb on monella tapaa entisen vastustajansa vastakohta. Ryanin älymystöä ihannoivan ihmiskuvan sijaan Lamb uskoo omien näkemystensä olevan kaikkien parhaaksi. Hän hallitsee valtakuntaansa rautanyrkillä ja on valmis upottamaan suuren osan kaupungista pysäyttääkseen pelaajan.
Osa Lambin keinoista on nähtävissä jo jännittävissä ennakkonäytöksissä. Putket katkeilevat, turvaovet pettävät ja lasit halkeilevat kokonaisen osan pettäessä vesimassojen alla. Sukelluspuvun ansiosta Rapturen tutkiminen Bioshock 2:ssa ei rajoitu pelkästään kosteisiin käytäviin, vaan vedenalainen seikkailu saa uuden merkityksen.

On helpotus huomata Bioshock 2:n säilyttävän älykkään, ideologisesti rikkaan sävynsä, värikkäät henkilöhahmot sekä taidokkaan aluesuunnittelun. Rapture saa valtaosan pelimaailmoista kalpenemaan rinnallaan, eikä vähiten pelaajan kohtaamien uusien moraalisten pulmien ansiosta. Pelissä kohdataan myös lukuisia tavallisia henkilöitä, jotka ovat valinneet Adamittoman elämän. Heidän kohtalonsa jää pelaajan ratkaistavaksi. Kehittäjien mukaan pelaajan valinnoilla on entistä suurempi rooli kertomuksen etenemisessä. Oman tarinansa luominen on kaivattu ominaisuus peliyhteisössä, ja Bioshock 2 mahdollistaa tämän ainakin tiettyyn rajaan asti. Matkan varrella tehdyt valinnat johtavat tietysti myös vaihtoehtoisiin loppuihin.

Valinnanvapaus on yksi jatko-osan pääelementeistä. Big Daddyn rooli mahdollistaa kahden plasmidin ja aseen yhtäaikaisen käytön sekä eri plasmidien yhdistämisen. Kokeilin yhdistää pyörremyrskyn aiheuttavaa erikoisvoimaa jääkykyihini, ja lopputuloksena viholliset sinkoilivat pitkin mantuja jäätyen ilmalentonsa aikana. Asiallisen asevalikoiman (lisävarusteita ja erilaisia ammuksia unohtamatta) sekä kattavan plasmidilistan ansiosta erilaisia yhdistelmiä on tarjolla valtaisa määrä.
Ensimmäisessä osassa nähdyt aseet voi unohtaa. Nössöt konepistoolit eivät sovi ison ja karvaisen, sukelluspukuun verhoutuneen miehen kouriin. Testisession aikana pääsin tutustumaan raskaaseen konekivääriin ja harppuuna-aseeseen sekä alkuperäisessä pelissä Big Daddyjen vakiokalustoon kuuluneeseen Rivet Guniin.
Subject Deltan alkuperäiseen varustukseen kuuluu massiivinen kaasukäyttöinen pora, jolla liha irtoaa luista kätevästi. Myöhemmin aseen voi päivittää myös vihollistulta estäväksi suojaksi. Ensimmäisessä osassa pelkoa herättäneen kädenheilautuksen käyttäminen tuntuu oikein nautinnolliselta.
Kehittyneen aseistuksen vastapainona myös viholliset ovat uudistuneet kymmenen vuoden aikana. Edes rautaputkea heiluttelevat helpoimmat vihulaiset eivät ole enää entisellään. Uusien vainolaisten lisäksi myös vanhat tutut tekevät paluun hieman uudessa muodossa. Sinkoa ja minigun-torneja käyttävä Rumble on muiden Big Daddyjen tapaan vaikea vastus, mutta onnistun kuitenkin päihittämään sen uusien kykyjen avulla.

Yksi oleellinen seikka on kuitenkin muuttunut. Alkuperäisestä pelistä tuttuja, Adamia ruumiista kerääviä Pikkusiskoja ei enää hyödynnetä tai pelasteta, vaan Subject Delta nostaa tytöntyllerön hellästi olkapäälleen suojellakseen tätä. Muhevien Adam-pitoisten ruumiden luokse johdattavan pikkutytön suojeleminen johtaa mehukkaisiin taisteluihin massiivisten vihollislaumojen kanssa. Ennakkovalmistautuminen on eloonjäännin edelletys.
Pikkusiskon adoptoimisella on myös muita seurauksia. Isosisko on Sofia Lambin eliittisoturi, joka kaitsee pikkusiskoja ja niiden vartijoita. Isosisko liikkuu hyönteismäisen sirosti ja käyttää plasmideja, joten lienee sanomattakin selvää, ettei isosisko kintereillä ole kiva juttu.
Kuten kuvitella saattaa, uudistunut Rapture on haastava toimintaympäristö. Verrattaen lyhyen testin aikana jouduin heräilemään tallennuspisteinä toimivista Vita Chambereista kahteen kertaan.

Jatko-osan kaksivuotisen kehitystyön aikana on asioita jouduttu laittamaan tärkeysjärjestykseen. Graafisen ulkoasun kehittäminen ei ole ollut listan kärkipäässä, sillä tarkkaan katsottuanikaan en nähnyt yhtään edistystä tällä alueella. Toki paikkoja on putsattu ja kiillotettu, mutta ainakaan teknisesti Bioshock 2 ei tule hämmästyttämään ensimmäisen osan tapaan.
Pelin kehityksestä vastaa 2K Marin -studio alkuperäisen pelin luoneen 2K Bostonin sijaan. Bostonin ydinjengi on siirtynyt Kalifornian aurinkoon, joten pelin parissa työskentelevä joukko koostuu pitkälti samoista kasvoista kuin aikaisemminkin. Merkittävänä uudistuksena kakkososa tulee sisältämään täysipainoisen moninpelin. Tällä osa-alueella 2K on turvautunut Unreal Tournamentin luoneeseen Digital Extremesiin saadakseen parhaan mahdollisen lopputuloksen pelin helmikuiseen julkaisuun.

Kaikkiaan seitsemän erilaista pelimuotoa kattavasta paketistä pääsin testaamaan kolmea. Mukana oli niin perinteistä kaikki kaikkia vastaan -ottelua sekä samaa joukkueina, mutta kiinnostavimmalta vaikutti ehdottomasti lipunryöstövariaatio 'Capture the Little Sister'.
Pelimuodossa vastakkain asetetaan puolustava ja hyökkäävä joukkue. Puolustuksen tehtävänä on pitää pikkusiskonsa suojassa, ja hyökkäävän osapuolen tulee tietysti kaapata kyseinen likka. Yksi puolustavan joukkueen pelaajista ottaa Big Daddyn roolin, jolloin tämä pelaaja sekä kestää että tekee eniten vahinkoa. Big Daddy on samalla myös olennainen kohde hyökkäävälle joukkueelle, sillä kuoltuaan pelaaja joutuu valitsemaan toisen hahmoluokan, ja puolustajat jäävät vaille Isukin tukea.
Moninpeli tuntuu hyvin suunnitellulta ja ennenkaikkea omalaatuiselta. Kaikki erilaiset plasmidi- ja aseyhdistelmät eroavat täysin kaikesta aiemmin nähdystä. Moninpelille on vieläpä kirjoitettu oma taustatarinansa, jossa ensimmäisestä pelistä tutut Atlas ja Ryan testaavat plasmideja sisällissodan melskeissä. Pelaajat ovat siis näiden kahden vallanhimoisen puolihullun koekaniineja. Myös moninpelihahmoilla on oma taustatarinansa ja syynsä Adamin käyttöön. Bioshock 2:n moninpeli tuskin kilpailee suurten verkkopelinimien kanssa, mutta sillä on hyvät saumat löytää merkittävä pelaajakunta erikoisemman moninpelin fanien joukosta.

Poistuttuani uudesta Rapturesta ja päivää myöhemmin Kaliforniasta, on tunne melkein melankolinen. Olisin halunnut jäädä niin kovasti sekä Raptureen, että aurinkoiseen San Fransiscoon. Onneksi ainakin yksi lohtu jää mukaani: keskelle pimeää talvea on odotettavissa jotain todella erikoista.