Testasimme kiinnostavimmat iPhone-pelit

Tilt to Live
iPhonen kallistussensoreita oivallisesti käyttävän pelin idea on pettävän yksinkertainen. Luuria kääntelemällä ohjataan pientä nuolen muotoista "alusta", jonka tehtävänä on väistellä ja tuhota kentälle ilmestyviä punaisia palloja.

Aseistamaton ja kerrasta tuhoutuva alus ei pitkään hengissä selviäisi, joten kentälle ilmestyy kertakäyttöisiä erikoisaseita hyödynnettäväksi. Aluksi aseita on kolmea eri tyyppiä, ja menestyksen myötä aukeaa viisi lisää. Tarjolla on mm. hakeutuvia ohjuksia, pommeja ja pelaajan sirkkeliksi muuttava härveli. Pitkään hengissä pysyttelevä pelaaja joutuu väistelemään parhaimmillaan satoja vastustajia sinkoillessaan hektisesti aseelta toiselle.

Pelimuotoja on toistaiseksi vain yksi, jossa on tarkoitus kerätä mahdollisimman paljon pisteitä. Yksinkertaisuudessaankin - tai ehkä siitä johtuen - Tilt to Live on rautaisen toteutuksensa ansiosta addiktiivinen ja pirteä peli, jossa yksi pelisessio ei kestä välttämättä minuuttia tai paria pidempään. Sellaisenaan se on täydellinen esimerkki alustan tekniset kyvyt että pelitavat huomioon ottavasta pikkupelistä.

Matti Isotalo

8/10

Touch Physics
Touch Physics on kevyellä fysiikkamallinnuksella varusteltu pulmapeli, jossa pieni pallukka täytyy kuljettaa erilaisten esteiden yli ali tai ohi leikkikaveriaan odottavan tähden luokse. Apuvälineinä voi käyttää mitä tahansa kaksiulotteista kuviota, vain mielikuvitus - ja oma piirtotaito - on rajana.

Kenttiä on viisikymmentä ja vaikeustaso nousee haastavaksi jossain kolmenkympin hujakoilla. Meno on kuitenkin leppoisaa, sillä mitään aikarajoja ei kartoissa ole. Ainoa vastustaja on painovoima, joka saattaa vetää pallukan ulos ruudulta. Tällöin palataan lähtötilanteeseen. Missään kohdassa ei tarvitse jumittaa loputtomiin, sillä vaikean kentän yli voi hypätä koska tahansa.

Touch Physicsin ulkoasu on sympaattisen mutkaton. Kaikki objektit ja kentän grafiikat ovat kuin tenavan kynästä, ja se sopii erinomaisesti TP:n tyyliin. Pelatessa taustalla soi rauhallinen, hissimusiikkiakin kevyempi melodia, joka niputtaa audiovisuaalisen kokonaisuuden roimasti plussan puolelle.

Ainoa heikkous TP:ssä on sen yksioikoisuus pelimekaniikan saralla. Kun erään ratkaisutavan keksii, sitä voi soveltaa melkein kenttään kuin kenttään. Kyseinen kikka tavallaan rikkoo pelin, muttei tee sitä liian helpoksi - onneksi. Tästä pikkufibasta huolimatta piirtämisestä sekä pelin rauhallisesta tunnelmasta nauttii, ja viimeiset kymmenen tasoa takaavat haastavaa ratkontaa kelle tahansa.

Eerik Rahja

6/10

The Hero
Tamperelaisen Traplight Gamesin tekemä The Hero on herättänyt ansaitusti huomiota iPhone-pelien sankassa joukossa. Pelin suoraviivaisena ideana on puolustaa kaupunkimaisemaa kaikilta supersankarielokuvien pahiksilta joita kuvitella saattaa. Vastassa on niin ulkoavaruuden pallopäitä kuin tappajamehiläisparviakin.

Kentässä on yhtä aikaa sekä matalan että korkean prioriteetin kohteita, joten sankari joutuu tekemään nopeita päätöksiä jatkuvasti. Pelastaako putoava vauva vai murjoa tankki tohjoksi? Kas siinä ajanhallintadilemma.

Lentokykyistä kivileukaa ohjataan tutusti kahden peukalon järjestelmällä, jossa vasen liidättää sankaria ja oikea käyttää pitkin pelin kampanjaa aukeavia erikoiskykyjä. Erikoiskykyjen käyttövoimaa on tietysti ylävitosten läpsyttely ikkunasta seuraaville kansalaisille. Pelin graafinen tyyli on värikäs, selkeä ja erittäin onnistunut. Kaksiulotteinen animaatio on sulavaa ja "modernin retrohtavaa". Yksi pelisessio ei veny iäisyyksiin, joten sankaruutta voi harjoittaa kivasti bussipysäkilläkin.

Matti Isotalo

9/10

GT Racing: Motor Academy
Pähkinä-, torninpuolustus- ja räiskintäpelien lisäksi iPhonelle tekevät tuloaan myös realistisemmat 3D-autopelit. GT Racingissa pelaajalle annetaan noin 100 erilaista lisensoitua autoa ja tukku ratoja kaahattavaksi pieneen pakettiin ahdettuna. Kampanjassa uusia ja tehokkaampia autoja ostetaan tutusti kisoissa pärjäämällä.

Ulkoisesti peli on iPhone-peliksi näyttävä. On sisä- ja ulkonäkymää autosta, varsin uskollisesti esikuviaan vastaavia raasereita ja kumpuilevaa maastoa eri puolilta maailmaa. Ruudunpäivitys on nippa nappa tyydyttävää ja tasaista, vaikka vauhdintuntua on vaikea löytää etenkin nopeilla radoilla.

Muutama alustakohtainen valituksenaihe peliin on päässyt. Monien muidenkin raskaiden 3D-pelien tavoin moottoriakademiaan pääsee vasta reilummankokoisen latailun jälkeen. Lisäksi puhelun tullessa kesken olleen kisan joutuu tylysti aloittamaan alusta. Tämä korpeaa etenkin silloin kun pitkän kisan viimeisellä kierroksella voittosija vaihtuu puhelinmyyjän heimullaolissulleannalehtitarjous-litaniaan. GT Racing: Motor Academy on hyvä yritys tehdä iPhonella jotain todella vaativaa, mutta valitettavasti toteutus jää puolitiehen alustan rajoitteiden takia.

Matti Isotalo

7/10

Moto X Mayhem
Kukapa meistä ei olisi joskus kokeillut PC-klassikko ElastoManiaa, jossa kukkiin ja omeniin tykästynyt motoristi huristelee pitkin esteratoja prätkällään. Yksinkertaisuutensa vuoksi peliin oli helppo päästä sisään, mutta irti pääseminen tuotti enemmältikin vaikeuksia: pelitunnit venyivät vähintään yhtä pitkiksi kuin ElMan mopon jouset parhaimmillaan. Konseptin vetovoima on hoksattu myös iPhone-ohjelmoijien keskuudessa. Moto X Mayhem yltää tällä hetkellä lähimmäksi esi-isänsä tunnelmaa.

MX Mayhemin idea on simppeli: pelaajan tehtävä on kaasutella lähtöviivalta maaliin nopeinta mahdollista vauhtia. Tehtävää vaikeuttavat moninaiset kumpareikot, kuopat, rotkot ja notkot. Mikäli pyörä menee nurin - ja voin luvata niin käyvän -, joutuu aloittamaan alusta. Jokaisella ajomatkalla tasapainoillaan nopeuden ja varovaisuuden riskirajoilla. Tuloslistojen ykköspaikalle päästäkseen on yritettävä uudestaan, uudestaan ja uudestaan.

Kuskin asentoa ohjataan kallistamalla luuria ja kaasuttelu tapahtuu koskettamalla näytön etureunaa. Kaasun kanssa pitää olla tarkkana, sillä MXM:n ainoa prätkä on mitä ilmeisimmin höyhenenkevyt, sillä kiihdytyksessä pärrä haluaa väkisinkin mennä ympäri, ja vauhtiin päästyään se liukuu kuin kiekko jäällä. Niin no, jarruttaakin voi, mutta sellainen on vain nössöille! Pyörä käyttäytyy kuitenkin elävästi, eikä ajaminen ala puuduttaa ratojen suppeasta määrästä huolimatta.

Grafiikaltaan MXM on toimiva yhdistelmä pirteää ja selkeää. Sen piirrosmainen ulkoasu muistuttaa männävuosien PC-sukulaistaan. Äänet tyydyin kytkemään kokonaan pois päältä, sillä moottorin pärinän ja kuskin ähinän kuuleminen ei mielestäni ollut kuulokkeiden virittämisen arvoista. Varsinainen koukku piilee ajamisessa. Moto X Mayhem on parhaimmillaan bussimatkan pituisissa pätkissä, kun on aikaa vielä sille yhdelle yritykselle.

Eerik Rahja

6/10

Peggle
Pegglessä pelaajan tehtävä on poistaa kentältä kaikki oranssit nappulat, joita kutsutaan pegeiksi. Poistaminen tapahtuu koskettamalla niitä ylälaidan pallotykistä ammuttavalla kuulalla, joka pomppii kentällä kunnes putoaa alaidasta ulos. Tämän jälkeen laukaistaan uusi kuula, ja homma toistuu. Poistoa vaikeuttavat esteinä olevat siniset pegit, ja useimmiten ne pitääkin eliminoida ensin suoran ampumalinjan saavuttamiseksi.

Sinisten ja oranssien pegien lisäksi kentältä löytyy myös muutamia erikoispegejä: vihreät nappulat avaavat poistettaessa tietyn erikoisvoiman (tuplapallo, useita poistoja tekevä räjähdys jne.), kun taas lilat nappulat nostavat pistekerrointa hetkellisesti.

Kuten Pegglen harjoitteluosiossa alkuhetkillä kerrotaan, pelin salat aukenevat parhaiten pelaamalla. Mitään varsinaista opettelua ei tarvita, sillä ensimmäiset tasot ovat helppoja suupaloja. Yksinkertaisesta mekaniikasta huolimatta Pegglen pistelaskusysteemi tarjoaa syvyyttä puzzlepelien mestareillekin; pongoja ropisee monista erityyppisistä taitolaukaisuista, joissa kuula esimerkiksi päätyy alalaidassa olevaan kerääjään tai pomppaa suoraan yhdestä oranssista nappulasta toiseen.

Ollakseen muutaman euron iPhone-peli Peggle tarjoaa yllättävän monia tapoja nauttia pelistä. Pääasiallinen sisältö keskittyy seikkailutilaan, joka sisältää 55 eri tasoa palloiltavaksi. Mikäli onnistuu selvittämään niistä jokaisen, aukeaa todellisia taitolaukauksia vaativa haastetila, joka pistää veteraanit tiukille 40 pulmakulmallaan. Kaksintaistelussa puolestaan lauotaan vuorotellen, ja vastustajaksi voi valikoida joko tekoälyn tai vieruskaverin. Tämän lisäksi Pegglestä löytyy kattavat verkkotuloslistat ja muuta pikkukivaa. Tuhdimpaa pakettia saa Pegglen hintaluokasta hakea!

Kun kaikki monipuolinen sisältö tarjoillaan kauniilla satumaisella ulkoasulla ja pirtsakalla huumorilla kuorrutettuna, on Peggleä helppo suositella aivan kaikille. Viehättävä olemus ja yksinkertainen pelisysteemi vetoaa satunnaiskäyttäjään, kun taas haastetilat ja tuloslistat houkuttavat monissa liemissä keitettyjä pulmanratkojia.

Eerik Rahja

9/10

Sparkle
Suomalaisen MythPeople-studion iPhone-peli on varsin häpeilemätön kopio PC:llä suosituista Zuma- ja Luxor-peleistä. Studio tekee sen kuitenkin hyvällä ammattitaidolla, joten omien ideoiden köyhyyden antaa anteeksi ainakin osittain.

Pelissä pelaajan on kentän keskellä 360-astetta pyörivä, erivärisiä kuulia sylkevä torni. Tehtävänä on muodostaa mutkittelevia reittejä pitkin kulkevista palloriveistä kolmen tai useamman samanvärisen kuulan yhdistelmiä ennen kuin ne hulahtavat radan lopussa olevasta kolosta sisään. Avuksi annetaan myös runsas määrä erilaisia erikoiskykyjä, joilla joko tuhotaan kuulia tai helpotetaan väriyhdistelmien tekemistä.

Pelissä on myös pitkä kampanjatila, jossa pärjäämällä pelaaja avaa uusia amuletteja, jotka antavat pysyvän ja passiivisen parannuksen esimerkiksi ammuttavien kuulien nopeuteen. Kaikki pelin genreen tutustuneet ovat varmasti kotonaan Sparklen kanssa. Esitystapa on tyylikäs, ja sormella ampuminen on riittävän tarkkaa ja nopeaa. Erikoismaininnan ansaitsee satumainen ja hieno taustamusiikki.

Matti Isotalo

8/10

Angry Birds
Kotimaisessa Angry Birds -puzzlepelissä kehitystiimi Rovio asettaa vastakkain porsaat ja linnut. Ahneet naskit ovat syöneet lintupolojen munat, jolloin siivekkäät käyvät vastaiskuun. Puu- ja lasihökkeileihinsä hätäisesti linnoittautuneet kärsäkkäät ovat kuin sattumalta alttiina ilmaiskuille, joiden koordinoiminen jää pelaajan tehtäväksi - onneksemme Veli Ponteva on tästä kahakasta ulkona.

Siipiniekkojen offensiivi alkaa laukaisualustalta, joka on jättimäinen ritsa. Tällöin pelaaja määrittää elävän ammuksensa lentoradan laukaisuvoimakkuutta ja -kulmaa säätelemällä. Tehtävänä on osua suojassa kyhjöttäviin porsaisiin joko suoraan tai välillisesti eli romauttamalla pytinki omistajansa niskaan. Peli noudattaa kevyttä fysiikanmallinnusta, eli kantavat seinät ja muut rakenteelliset heikkoudet ovat oivia maalitauluja.

Jos on pienenä ammuskellut ritsalla, tietää sen kuuluvan ei-niin-tarkkoihin aseisiin. Tähtäysavuksi peli näyttää aina viimeisen laukauksen lentoradan. Silti kenttiä joutuu aloittamaan alusta kerran jos toisenkin, mutta rasittavan vaikeaa pelaaminen ei ole tasojen pituuden ollessa noin viiden laukauksen luokkaa. Lisähaastetta tarjoavat erilaiset lintulajit (lue: ammustyypit), jotka voivat tapauksesta riippuen esimerkiksi räjähtää tai muuttaa lentorataansa ilmassa.

Keskeiset lintujen ja porsaiden taistelut käydään kahteen episodiin jaetussa pääpelitilassa. Kumpikin episodi kattaa kuutisenkymmentä tasoa, joita voi hinkata aina uudestaan ja uudestaan maksimipisteiden toivossa. Huippusuorituksista avautuu kultamuna-erikoisepisodin tasoja, jotka ovat itse asiassa pelin mielikuvituksellisinta ja hauskinta materiaalia. Harmi vain, että kultamunasta kuoriutuu ainoastaan kourallinen pelattavaa.

Verkkotuki antaa mahdollisuuden tuuletella onnistumisiaan muille, mutta varsinaista moninpeliä ei ole. Äkkiseltään näkisin perinteisen 1v1-matsaamisen Scorched Earth -tykittelyn hengessä erittäin vetäväksi konseptiksi, mutta se jääköön haaveeksi. Muutenkin pelimekaniikkaan toivoisi enemmän vaihtelua, sillä toisto alkaa nopeasti puuduttaa. Nipottaa täytyy vielä kuvakulmasta, jolle on vaikea löytää sopivaa zoomia.

Voisi luulla Angry Birdsin päätyneen testipenkkiini suoraan kansallisista syistä, mutta totta puhuakseni en tiennyt taustoja ennen lataamista. Syy valintaan oli se, että AB oli komeillut maksullisten pelien listaykkösenä jo pidemmän aikaa. Maltillinen hintapolitiikka ja sympaattinen eläinaihe lienevät syitä menestykseen, joskin syvempi tarkastelu paljastaa kiukkuisten lintujen jäävän hitusen terävimmän kärjen taakse.

Eerik Rahja

7/10