Suomi
Gamereactor
artikkelit
Sleeping Dogs

True Crime Hong Kongissa

Vaikka True Crime onkin nimessään palannut perusteisiin ja siitä puhutaan pelisarjan uutena aloituksena, olisi True Crime: Hong Kong ollut kenties jännittävämpi ja osuvampi valinta. Kyseessä kun kuitenkin on yritys tuoda Hong Kongin näyttävien rikoselokuvien genre pelien maailmaan.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Avoimesta maailmasta huolimatta aivan koko Hong Kongia ei pelissä nähdä, vaikka Activisionilta luvataankin, että lähelle päästään. Tärkeintä on silti tunnelma, ja United Front Gamesin edustajat haastattelivat niin alueen poliiseja kuin entisiä triadien jäseniäkin tehdessään taustatutkimusta tätä varten. Tutkimustyötä tapahtui myös sohvan perukoilta, ja pelin innoituksena ovat toimineet usein mainitun Infernal Affairsin lisäksi mm. Election (Hak se wui) ja John Woon toimintaelokuvat.

Aikaisemmista saman sarjan peleistä mukana on ainoastaan se, että päähenkilö on poliisin soluttautuja rikollisten joukossa. Tämän pitääkin tehdä pelin edetessä tiukkoja päätöksiä siitä, millaiseen toimintaa osallistua. Moraali venyy ja paukkuu, koska uskottavuuden saamiseksi saattaa päätyä osaksi huume- tai jopa orjakauppaa.

Uskottavuus ja kunnia ovatkin pelin ytimessä, sillä tekojen lisäksi pelaajan tulee pitää silmällä sitä miten hahmonsa pukee, ja millaisilla menopeleillä ilmestyy tapaamisiin. Kovalla maineella voi jopa ajaa osan vihollisistaan karkuteille. Komediavalinnoilla ei pitkälle pötkitä, ainakaan pelin naishahmojen kanssa.

Kyllä, luvassa on treffimeininkejä, joskaan ei varmaankaan aivan sillä tasolla kuin Grand Theft Auto IV:ssä. Valitettavasti aivan kaikki muutkaan asiat eivät ole, ainakaan vielä, GTA:n tasolla. Vaikka True Crime näyttää päällisin puolin hyvältä ja kaikin puolin elokuvamaiselta, on siinä vielä hiomista pelimoottorin puolella. Ammuskelu vaikutti jokseenkin jäykältä, eivätkä vihollisten reaktiot aina vastanneet luodin osumapaikkaa. Myös autoilussa oli vielä tietynlaista verkkaisuutta, joka toivottavasti poistuu lopullisesta tuotteesta.

Tämä on mainos:

Lähitaistelu True Crimessa on riemastuttavan rumaa katsottavaa, ja saa ajoittain jopa hieman slapstick-henkisiä piirteitä. Näkemässämme demossa päähenkilö muun muassa nappasi vastustajaansa niskasta ja tunki tämän pään jääkaappiin, paukuttaakseen hänet sen ovella takaisin ruotuun. Tällainen vähintäänkin luova lähestymistapa väkivaltaan saattaa tuoda joillekin mieleen englantilaisen Bottom-komediasarjan.

Suora fyysinen interaktio oli silti vakuuttavaa, ja True Crimessä on ainakin korjattu yksi tätä toimittajaa useissa peleissä rassannut asia. Nyt on nimittäin mahdollista käyttää ihmiskilpiä tai kuljettaa panttivankeja ilman kävelyvauhtiin turvautumista. True Crimessa kaveri pistetään juoksemaan mukana, motivoiden tätä huutamalla ja asetta heiluttamalla, paljolti kuten näissä tilanteissa oikeastikin tapahtuu. Tällaisia rankempia saattokeikkoja ei siis enää tarvitse tehdä hivuttautumalla askel askeleelta pitkin vihollisia pursuavaa ympäristöä. Kiitos tästä.

True Crime ei siis vielä tällä esittelykerralla vakuuttanut meitä aivan kaikilta osin ja jätti hieman skeptisen tunteen luvatusta julkaisupäivästä. Sillä on silti takanaan pitkän linjan kehittelijäjoukko, jolla on kokemusta lukuisista eri peleistä, joten annamme ajan näyttää.

Sleeping Dogs
Tämä on mainos:
Sleeping Dogs
Sleeping Dogs
Sleeping Dogs
Sleeping Dogs
Sleeping Dogs
Sleeping Dogs
Sleeping Dogs
Sleeping Dogs
Sleeping Dogs
Sleeping Dogs
Sleeping Dogs
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Sleeping DogsScore

Sleeping Dogs

ARVIO. Kirjoittaja Petter Hegevall

Sleeping Dogs on laadukkaasti tehty peli, josta on harvinaisen helppo nähdä, kuinka vuoden lisäkehittely on ollut hyödyksi.

Joulukuun Xbox-kultapelit paljastettiin

Joulukuun Xbox-kultapelit paljastettiin

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Major Nelson on jälleen julkistanut seuraavan erän Games with Gold -julkaisuja Xbox 360 ja Xbox One -masiinoille. Xbox Onella nautiskellaan Sleeping Dogsin Definitive...



Ladataan seuraavaa sisältöä