Vuoden 2022 kolme parasta peliä, Tero Kerttula

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Sähköposti *

Nimi *

Vuosi 2022 oli todella erinomainen pelivuosi, mutta siitä huolimatta kolmen parhaan pelin valitseminen ei ollut vaikeaa. Niiden jälkeen valinta olisikin sitten ollut tiukempi, joten kolmen parhaan jälkeen annan vielä pari kunniamainintaa mainioille pienemmän budjetin peleille, jotka onnistuivat tänä vuonna viihdyttämään. Parhaat pelit luettelen kronologisessa järjestyksessä ensimmäisenä julkaistusta viimeisimpään, sillä ei näitä pysty parhausjärjestykseen rankkaamaan mitenkään.

Elden Ring

Videopelivuosi alkoi melkoisella jättiläisellä, kun Elden Ring julkaistiin helmikuun lopulla. Dark Soulsien perusmekaniikka yhdistettynä valtavaan avoimeen maailmaan oli yhdistelmä, joka omassakin konsolissani viihdytti liki 300 tunnin verran. Harva peli voittaa sitä tunnetta, kun Elden Ringin maailma alkaa avautumaan ensimmäistä kertaa edessä. Löydettävää tuntuu olevan loputtomasti ja vaikka kaikkea ei viimeisen päälle pieteetillä olekaan piirretty, tutkimisen ja löytämisen riemu on kartalla liikkuessa huipussaan. Elden Ringin suurin heikkous olikin lopulta ehkä liikakin suuruus: niin loistava peli kuin onkin kyseessä, loppumetreillä alkoi jo taisteluväsymys iskemään. Siitä huolimatta kyseessä on yksi pelivuoden merkkitapauksista, joka taatusti jää elämään vielä vuosiksi eteenpäin omaa elämäänsä.

Return to Monkey Island

Vanhan ystävän jälleennäkeminen on usein liikuttava tapahtuma. Kun Return to Monkey Islandin alkumetreillä Michael Landin tuttu teema soi Melee-saaren paljastuessa esiin, tunnelma on todella lämpöinen. Ron Gilbert tekee paluun apinasaarelle niin loistavasti kuin vain toivoa saattoi. Kunhan uuteen visuaaliseen tyyliin tottuu, mainiot ongelmat, erinomaisen hauska käsikirjoitus ja voittamaton seikkailun tunnelma vievät loputkin miehestä mennessään. Tekijäryhmän olisi ollut helppo ratsastaa pelkällä nostalgialla, mutta sen sijaan peli on täysiverinen jatko-osa klassiselle seikkailusarjalle. Tuttuja paikkoja ja hahmoja tulee tietenkin vastaan, mutta niinhän niiden pitääkin. Return to Monkey Island onkin ehdottoman suositeltavaa pelattavaa kaikille, joita vain mainio merirosvotunnelma ja hyvä huumori kiinnostavat.

Bayonetta 3

Odottavan aika on pitkä, mutta tällä kertaa se kannatti. Bayonetta 2 oli omissa kirjoissani Wii U -konsolin paras peli ja jatkoa aloinkin toivoa heti, kun lopputekstit ensimmäistä kertaa ilmestyivät ruudulle. Kahdeksan pitkää vuotta myöhemmin kuunoita palasi viimeinkin ja juuri niin loistavana kuin aina ennenkin. Moonlight Serenade soi ja demonit saavat turpiinsa: Bayonetan peruskaava on yksinkertainen, mutta niin toimiva ja vetoava, että pelaamista ei malta jättää kesken. Jos pelko sarjan lässähtämisestä elikin vielä Platinumin julkaistessa useita vähemmän mairittelevia pelejä vuosien saatossa, Bayonettaan laitettiin täydet paukut sisään, ja lopputulos on jälleen täyden kympin peli. Kellontarkka pelattavuus, erinomaiset kentät, ehdoton tyylitaju ja kerättävän krääsän määrä on se keitos, josta tämä peli on tehty ja voi ettien että, kyllä Bayonetta on edelleen lempparihahmoni videopelimaailmassa.

Kunniamaininta 1: Tinykin

Hupaisa sekoitus Pikminiä ja keräilyyn perustuvia tasoloikkia oli yksi pelivuoden sympaattisimpia tuttavuuksia. Vaikka idea pienestä olennosta valtavissa ihmisasunnoissa ei olekaan uusista uusin, TInykin toteuttaa visionsa omaperäisesti ja ennen kaikkea toimivasti. Pelin harmillisin puoli onkin sen kesto, sillä kaikki mahdollinen tulee kerättyä vain noin viiden tunnin pelaamisen jälkeen. Toisaalta samasta syystä Tinykin on mitä mainioin välipalapeli isojen pelien välissä, joka kaiken lisäksi vieläpä oikeasti sopii koko perheelle. Tästä tulee todella hyvälle tuulelle.

Kunniamaininta 2: Prodeus

Retrovetoiseen toimintaan perustuvat niin sanotut "boomer shooterit" ovat juuri nyt kova sana itseni kaltaisten nelikymppisten pelureiden keskuudessa. Varsinaisen julkaisunsa kuluneen syksyn aikana saanut Prodeus on yksi parhaista tämän lajityypin edustajista. Aika nopeasti käy selväksi, että tekijäryhmä on istunut tiiviisti sikäläisen kansalaisopiston "Doom ja Quake tutuksi" -kurssilla, mutta onneksi suorittanut kurssin läpi parhain arvosanoin. Rankka rokki soi hirviöiden muuttuessa veriseksi mössöksi, sillä tällaisia ne hyvät pelit olivat silloin. Prodeus osoittaa, että lajityyppi on hyvin tehtynä täysin relevanttia kamaa vielä tänäkin päivänä. Kartat ovat mainiosti suunniteltuja, niissä on todella paljon salaisuuksia löydettäväksi, aseistuksessa on reippaasti potkua (vaikka Doom-kaikuja ei voikaan välttää) ja armoton meno vääntää väkisin hymyn huulille. Vain eriskummallinen tarkistuspisteisiin perustuva tallennus ja hieman kankeahko kauppasysteemi harmittavat, ja muuten Prodeus on mitä mainion rellestys vanhojen hyvien aikojen malliin.