Skip to main content
Gamereactor Uutiset
Uutiset

Wipeout oli tekeillä Playstation 4:lle

Studio Liverpoolilla oli suuria projekteja
Kimmo Pukkila 22 elokuun 2012

Studio Liverpool työsti Wipeoutia Playstation 4:lle ennen alasajoaan, kertovat nimettömänä pysytelleet lähteet Eurogamerille. Pelin oli tarkoitus olla dramaattisesti erilainen kuin sarjan aiemmat osat.

Peli ei myöskään ollut aivan alkuvaiheessa, vaan sitä oli työstetty uuden sukupolven konsolille jo yli vuoden päivät. Tämä viittaisi siihen, että siitä oli tarkoitus tulla lanseerauspeli kenties ensi vuodeksi.

Studiolla oli uuden Wipeoutin ohella tekeillä myös Splinter Cellin henkinen toimintapeli, jossa olisi käytetty L.A. Noiren tapaista kasvoanimaatiotekniikkaa.

28 vuotta toimineen studion sulkemisesta kerrottiin aiemmin tänään. Työn alla olleiden projektien väitetään peruuntuneen.

Koko profiili 7 887 julkaistua artikkelia
Miksi luottaa Gamereactoriin
23 Julkaisua Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998 Julkaissut vuodesta Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100% Omakohtaista Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10 Verkoston arvosana Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.