Vuoden 2024 viisi parasta peliä, Toni Turunen

Näin vuoden lopuksi on taas tullut aika tarkastella kuluneen 12 kuukauden parhaita pelejä. Luvassa on artikkelisarja, jossa Gamereactorin toimitus nimeää ja hehkuttaa kuluneen vuoden parhaita pelejä. Jokainen artikkeli on kyseisen kirjoittajan oma henkilökohtainen näkemys siitä, mitkä pelit tekivät menneen 12 kuukauden aikana suurimman vaikutuksen.

5. Helldivers II (Playstation 5)
Gamereactorin arvion voi lukea täältä.

Alkuvuosi käynnistyi jatko-osalla, jolle oli hurjasti tilausta pelaajamäärien perusteella. Se yhdisti monta ihmistä kaverilistallani ja ansaitsi kaiken ajan, joita siihen tuli käytettyä. Se yllätti, että Helldivers II osoittautui lopulta melko lyhyeksi "tähdenlennoksi", suosiosta huolimatta.

Muutaman ensimmäisen kuukauden mittainen peliaikahurjastelu aiheutti ilmeisesti jonkin sortin ähkyn ja se unohtui lähes täysin. Tämän jälkeen mukaan on eksynyt vain muutama yksittäinen peli-ilta, jolloin ötökät ja koneet saivat kyytiä entiseen tapaan. Etenkin näyttävät räjähdykset, yleinen kaaosmaisuus, tuhoamisen tuoma tyydytys ja mielekäs yhteistyöpelaaminen houkuttelivat käynnistämään Arrowheadin tuotoksen yhä uudestaan kerta toisensa jälkeen.

4. 7 Days to Die

Taannoinen samanniminen julkaisu 11 vuotta sitten oli aikoinaan niin raakile, että sen parissa viihtyminen vaati lehmän hermoja ja masokistista asennetta. Silti pelitunteja kertyi reilusti yli 100, sillä teema veti puoleensa yhtä voimakkaasti kuin sokeri kärpäsiä.

Oman tukikohdan rakentaminen, loputon tavaroiden keräily maailmasta, useamman pelaajan porukalla tehdyt tutkimusmatkat, hahmojen kehitys, yksityiskohtaisten asioiden runsaus ja verenpunaisen kuun yöt. Nämä seikat jaksoivat innostaa pelin sisäisen laskurin mukaan lähes 140 päivän ajan.

3. Warhammer 40,000: Space Marine II
Gamereactorin arvion voit lukea täältä.

Space Marine 2 on harvinaisen onnistunut paketti siinä mielessä, että se käsittää kolme toimivaa pelitilaa. Raakaa ja suoraviivaista toimintaa sisältävä päätarina joko yksin tai kolmen tiimillä koettuna innostaa etenkin brutaaliudellaan, näyttävyydellään, hyvällä äänimaailmallaan, mukavan vaihtelevilla hahmoillaan, toimivalla lähi- ja kaukotaistelullaan sekä tasapainoisuudellaan.

Tarinan koluamisen jälkeen suoritetut operaatiot kiehtoivat jopa pari piirua enemmän, sillä niissä kerronta jäi huomattavasti vähemmälle, ja toiminnan ystävä sai nauttia kakusta vain parhaat palat. Myös ihmispelaajien kesken käytävät taistelut vetivät puoleensa silloin tällöin, sillä simppelillä konseptilla toteutetut kentät, hyvä tempo ja perustasoinen räiskintä ilman liiallista teknisillä laitteilla kyllästettyä konseptia jaksaa kerrasta toiseen.

2. Elden Ring: Shadow of the Erdtree
Gamereactorin arvion voit lukea täältä.

Souls-pelien suurena ystävänä olisin laittanut Elden Ringin DLC-paketin kärkeen vielä reilu kuukausi takaperin, mutta nyt se on "vain" toisella sijalla. Haastavuus, upea maailma, kiehtova pomokavalkadi, suuhun kertynyt veren maku, onnistumisen tunteet ja lopulta kaikkien vaikeuksien voittamisen kautta saatu tunne ei unohdu - sen haluaa kokea aina uudestaan.

Shadow of the Erdtree täytti odotukset, mitä asetin sille jo ennakkoon, enkä saanut rauhaa lisäosan maailman tutkimiselta ennen kuin jokainen kivi oli käännetty ja kaikki pomot voitettu. Matkan aikana koetut tuskan hetket vaihtuivat lopussa helpotuksen tunteeksi, kun sain viimein kaadettua yhden vaikeimmista pomoista, joita olen videopelihistoriani aikana kohdannut. Tällaisten tunteiden vuoksi tämäntyyppisiä pelejä pelataan.

1. Phasmophobia (Playstation 5)

Vuonna 2020 julkaistu haamunmetsästyspeli kiilaa ehkä hieman yllättäen listani kärkeen. Olin katsonut sitä ennen PS5-version julkaisua jonkin verran pc-pelaajien livelähetyksistä, mutta pidin tuolloin näkemääni haamujahtia jopa tylsänä, vaikka pidän kauhupeleistä. Moni pelikaveri kuitenkin innostui Phasmophobiasta jo ennakkoon, ja lopulta päätin liittyä joukkoon mukaan.

Miten väärässä olinkaan, sillä tämä on tylsyydestä kaukana. Yksikään pelikerta ei ole samanlainen, arvoitusten ratkominen on todella kiehtovaa, tunnelma on katossa ja yleisesti pelon tunne on jatkuvasti läsnä. Koko konsepti on harvinaisen hyvin tasapainossa. Tämä on niitä julkaisuja, joiden erinomaisuus ei näy toisen ruutua tuijottamalla. Se pitää kokea itse.